Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari epäilee, ettei hallituksella ole ollut tarkoituskaan toimeenpanna perussuomalaisille tärkeitä asioita, joista oli yhdessä sovittu.

Sipilän alkuperäisen hallituksen turvapaikkapoliittisessa toimenpideohjelmassa lukee, että hallinto-oikeuden tekemästä kielteisestä turvapaikkapäätöksestä valittava henkilö ei jää valituksen käsittelyn ajaksi Suomeen, vaan hänet poistetaan maasta.

– Hallituksen maahanmuuttolinjaa lähdettiinkin muuttamaan heti, kun perussuomalaisista päästiin eroon, Huhtasaari toteaa.

EU-linjakin menossa uusiksi

Huhtasaari muistuttaa myös, että hallitusohjelman mukaan Suomen tavoite on EU, jossa jokaisella jäsenvaltiolla on vastuu omasta talouspolitiikastaan ja jokainen jäsenvaltio vastaa itse omista veloistaan.

– Hallituksen EU-linjakaan ei enää kelpaa keskustalle, kokoomukselle ja Uudelle vaihtoehdolle.

Liittovaltiokehitys kiihtyy

Loikkariryhmän puheenjohtaja Simon Elo sanoo kannattavansa ”Macronin toivon linjaa”.

– Talousliberaali Macron haluaa viedä euroalueen yhdentymisen tuntuvasti nykyistä pidemmälle. Hänen mielestään rahaliitto pitäisi muuttaa oikeaksi liittovaltioksi keskitettyine talousministeriöineen ja tulonsiirtomekanismeineen.

– Yhteisvastuussa Suomella ei ole kuin hävittävää, suuret kansantaloudet ajavat EU:ssakin omaa etuaan. Sijoittajavastuuperiaate jää pelkäksi pehmeäksi puheeksi. Tottakai Ranska ja Saksa haluavat, että muut pelastavat heidän pankkinsa, Huhtasaari sanoo.

Loikkarit ilman päätösvaltaa

Perussuomalaisten mielestä loikkarit siunaavat nyt kokoomuksen soten ja keskustan maakunnat sekä Suomen harppauksen kohti liittovaltiota.

– Perussuomalaisia äänestettiin EU- ja maahanmuuttokriittisyyden vuoksi. Nyt uuden vaihtoehdon ministereille riittää, että ovat ministereitä. Aika paksua. Uusi vaihtoehto voi toki sanoa olevansa ytimissä, mutta päätösvaltaa teillä on yhtä vähän kuin Suomella on EU:ssa.

– Perussuomalaiset ovat kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeuden kannalla. Me emme ole muuttuneet, Huhtasaari painottaa.

”Kompromissit eivät meitä enää sido”

Perussuomalaiset muistuttavat, että Suomi on suomalaisten sosiaalitoimisto.

– Sveitsillä, Islannilla ja Norjalla ei menisi vielä paremmin, jos ne kuuluisivat EU:hun, eurosta puhumattakaan.

– Vahva ja vakaa kansakunta on heikoimmassa taloudellisessa ja terveydellisessä asemassa olevien kansalaistemme turva. Perussuomalaiset eivät enää ole hallituspuolue, joten hallitusohjelman kompromissit eivät meitä enää sido. Perussuomalaiset noudattavat oppositiossa omaa ohjelmaansa, Huhtasaari toteaa.

SUOMEN UUTISET