Perussuomalaisten naisjärjestö vaati välittömiä toimia maahanmuuttajien tekemien törkeiden seksuaalirikosten kitkemiseksi. He ehdottavat muun muassa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden seurantaa esimerkiksi säilöönoton avulla, pakkokarkotuksia sekä lukuisia toimia suomen maahanmuuttopolitiikan kiristämiseksi.

– Nämä jatkuvasti esiin nousevat törkeät rikokset ovat yksinomaan seurausta löysästä turvapaikkapolitiikasta. Mitään muuta johtopäätöstä ei voi tehdä. Suomella on edelleen Pohjoismaiden löysin turvapaikkapolitiikka ja hallitus vain levittelee käsiään, Perussuomalaisten Naisten puheenjohtaja, kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa toteaa.

Seksuaalinen ahdistelu kasvava trendi

Perussuomalaiset Naiset korostaa, että on tehty pitkäjänteistä työtä naisten oikeuksien, kuten esimerkiksi äänioikeuden, eteen.

– Yhdessä miehet ja naiset kokivat sodan kauhut ja jaksoivat läpi raskaan jälleenrakennustyön, jotta maa saataisiin kukoistamaan. Sotiemme veteraanit taistelivat meille Itsenäisyyden. Naisten ja miesten tasa-arvoasioissakin olemme maailman kärkimaita.

Naiset huomauttavat, että tästä työstä huolimatta Suomeen on rantautunut järkyttävä uusi ilmiö.

– Poliisikin on todennut, että seksuaalinen ahdistelu on nykyään ”kasvava trendi”. Ja vielä kun raiskaus kohdistuu lapseen, sanat loppuvat.

Päättäjien viimein herättävä

Naiset toivovat, että Oulun tapahtumat saavat nyt jokaisen päättäjän vihdoin ymmärtämään, että radikaaleja toimia on tehtävä myös maahanmuuttajien perehdyttämisessä tämän maan tavoille.

– Tässä maassa pitää saada kävellä rauhassa ilman pelkoa tulla raiskatuksi. Jos Suomen säännöt eivät maistu, maasta pitää poistua, naiset toteavat tiukasti.

– Toisen koskemattomuusoikeus pitää olla kristallinkirkas aivan jokaiselle tässä maassa – kantaväestöstä maahanmuuttajaan.

SUOMEN UUTISET