Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheen eduskunnan juhlaistunnossa 5.12. piti kansanedustaja Arja Juvonen. Suomen Uutiset julkaisee puheen kokonaisuudessaan.

100-vuotiaan Suomen tarina on ihmeellinen. Olemme karussa Pohjolassa, idän ja lännen välissä, nähneet ja kokeneet paljon. Itsenäisyys sata vuotta sitten ei ollut itsestäänselvyys. Ei myöskään sen säilyminen neljässä sodassa, jotka koimme itsenäisyyden alkutaipaleella, jolloin koti, vapautemme uskoa ja isänmaa olivat vaarassa. Arvostimme sitä, mitä meillä oli, ja se sai meidät myös yhdessä toimimaan. Moni uhrasi henkensä.

Sodasta selvinneet veteraanit ja kotirintaman väki rakensivat ja uudistivat maan. He rakensivat rintamiestalot, raivasivat pellot. Hoitivat Suomen metsät kuntoon ja tuottaviksi, laittoivat kosket, joet ja järvet liikkeeseen ja puut uittoon. Sieltä pikkuhiljaa syntyi ahkeroivien käsien voimalla raskasta teollisuutta, työpaikkoja, osaamista, menestystä ja hyvinvoinnin kasvua. Nöyrinä tunnustamme, että ilman varjelusta, ilman uhrauksia ja ilman työtä emme olisi nyt tässä. Kiitos, että rakensitte meille Suomea, sotiemme veteraanit. Emme saa unohtaa historiaamme.

Nuorissa on tulevaisuus

Maamme valmistautuu siirtymään uudelle sataluvulle ja luomme katseemme eteenpäin. Suomen lapset ja nuoret ovat maamme tulevaisuus. Maamme vahvuus ja menestys myös jatkossa on riippuvainen uusien sukupolvien työstä.

Nuorilta kysyttiin, mikä on heidän näkemyksensä tulevaisuudesta. Työllisyyden näkymät, mutta myös halu vaikuttaa omaan elämänpiiriinsä ja yhteiskuntaan, he vastasivat. On hienoa, että nuorilla on halu tarttua asioihin.
Tehdään kaikkemme, että maamme tarjoaa lapsillemme ja nuorillemme koulutusta, työtä, mahdollisuuksia ja uskoa tulevaisuuteen. Annetaan heille tukea ja läsnäoloa. Kuullaan ja nähdään heidät. Tehdään kaikkemme syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi. Luodaan ympärillemme tasapainoa. Kodeista kaikki lähtee.

Perussuomalaiset toivovat, että eduskunnan lahja satavuotiaalle Suomelle, eli Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiö, tukee tekemänsä tutkimus- ja vaikuttamistyön kautta lastemme ja nuortemme kasvua tasapainoisiksi aikuisiksi. Säätiön syntymäpäivälahjana saamat resurssit antavat meille luvan odottaa säätiön tekemältä työltä vaikuttavia tuloksia tällä saralla.

Isänmaata on rakennettava ja puolustettava – yhdessä

Toivottakaamme rakkaalle isänmaallemme paljon onnea ja valoisaa tulevaisuutta. Puolustakaamme tätä tuhansien järvien ja metsien maata, sen puhdasta luontoa ja kansaa. Pitäkäämme Suomen maasta hyvää huolta, rakentakaamme sitä yhdessä. Sillä on olemassa vain yksi Suomi – se on tällä hetkellä meidän, mutta me jätämme sen tuleville sukupolville.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.

SUOMEN UUTISET