syyskuu 13, 201814:16

PTT: Pitkäaikaistyöttömyyden lasku on tilastoharhaa

Hallitus on voinut tyytyväisenä paukutella henkseleitään, kun talous ja työllisyys on vihdoin lähtenyt kasvuun ja työttömyys kääntynyt laskevalle uralle. Työllisyyden kasvu on ollut aitoa, mutta pitkäaikaistyöttömyyden lasku johtuu tilastopuhdistuksista, ei pitkäaikaistyöttömien työllistymisestä, väittää Pellervon taloustutkimus PTT.

Työllisyys on kasvanut viime vuoden lopulta lähtien hurjaa vauhtia, mutta työttömyyden kova ydin näyttää sulavan hitaasti.

PTT:n mukaan työttömyyden aleneminen on näkynyt lähinnä ansio- ja peruspäivärahaa saavien määrässä. Tänä vuonna heinäkuussa vähennystä oli molemmissa ryhmissä viime vuoteen verrattuna 16 prosenttia.

– Sen sijaan työttömyysajalta työmarkkinatukea saavien määrä kääntyi laskuun vasta vuoden 2017 lopulla ja tämän vuoden heinäkuuhun mennessä saajien määrä oli laskenut kahdeksan prosenttia eli selvästi vähemmän kuin ansiotukea saaneiden määrä”, PTT toteaa.

Työmarkkinatuen saajia kutsutaan työttömyyden kovaksi ytimeksi, koska he ovat vaikeimmin työllistettäviä. Heillä ei ole juurikaan työhistoriaa, tai he ovat olleet niin kauan työttömänä, että heidän päivärahansa enimmäiskesto on täyttynyt.

PTT:n mukaan osa työmarkkinatuen saajista näkyvätkin tilastoissa pitkäaikaistyöttöminä, eli he ovat olleet yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä. Pitkäaikaistyöttömiksi luokiteltujen ja työmarkkinatukea saavien määrän muutoksessa on kuitenkin varsin suuri ero. Siinä missä pitkäaikaistyöttömiä oli vuoden 2018 heinäkuussa 29 200 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin, työmarkkinatuen saajia oli vain 8 650 vähemmän.

Onkin luultavaa, että TEM:n tilastoima pitkäaikaistyöttömyyden lasku on suurelta osin johtunut tilastojen ”puhdistumisesta”, PTT toteaa työllisyyttä käsittelevässä erityisraportissaan.

– Tihentyneiden määräaikaishaastattelujen myötä ihmisten tilanteesta on saatu parempaa tietoa ja työnvälitystilastosta on poistunut ihmisiä, jotka eivät oikeasti enää olleet työttömiä työnhakijoita, PTT perustelee.

Suomen Uutiset