Onko Maria Lohela eduskunnan historian nuorin puhemies?

– Enpä tiedä enkä ajatellutkaan ikää enkä aiempia puhemiehiä – minä katsoin pätevyyttä ja ryhmä harkitsi näin! Me valittiin pätevä nainen, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoi eduskunnan uuden puhemiehen nimen tultua vihdoin julkisuuteen.

Maria Lohela on toisen kauden kansanedustaja ja eduskuntaryhmänsä ensimmäinen varapuheenjohtaja, mutta puhemieheksi harvinaisen nuori, vasta 36-vuotias. Hän on Suomen itsenäisyyden ajan kolmanneksi nuorin puhemies.

Lauri Kristian Relander nousi puhemieheksi 35-vuotiaana. Vuosi oli tuolloin 1919, ja kuusi vuotta myöhemmin hänet valittiin tasavallan presidentiksi. Kullervo MAnner valittiin vuonna 1917 puhemieheksi. Hän oli tuolloin 26-vuotias.

Lehdistön arvaukset eivät osuneet kohdalleen

Julkisuudessa soviteltiin tehtävään monia eri nimiä, mutta lehdistö osui jälleen pieleen. Sampo Terho ehti torstaiaamuna jo kieltäytymäänkin tehtävästä aamu-TV:n haastattelussa, kun hän haluaa osallistua päivänpolitiikan tekoon, kun puhemies asettuu sen yläpuolelle.

Maria Lohela on Turusta, mutta juuriltaan pohjalainen, käynyt koulunsa Nivalassa ja opiskellut Turussa humanististen tieteiden kandidaatiksi pääaineenaan englannin kieli ja sen kääntäminen.

Lohela arvioi itse, että hänen kielitaitonsa, englannin lisäksi ruotsi ja saksa, ovat vaikuttaneet hänen valintaansa, sillä puhemiehen tehtävään kuuluu paljon kansainvälistä edustamista. Hän on myös asunut ulkomailla, missä englannin kielen osaaminen on syventynyt: vaihto-oppilaana Yhdysvaltain Oregonissa ja opiskeluaikana Irlannin länsirannikolla ja Dublinissa.

Tärkein tausta löytyy kielitaidon ohella kuitenkin eduskuntatyöstä: Lohela on toiminut eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa ja parlamenttien välisen IPU:n puheenjohtajana. Vaalien jälkeen hänet ehdittiin valita jo ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi Timo Soinin jälkeen.

Tasapuolinen puhemies

Millaisen puhemiehen eduskunta saa?

– Tietysti puhemiehen pitää olla tasapuolinen, Lohela totesi.

Entä millainen kokemus hänelle itselleen jäi viime kaudella, jos ei joskus saanut puheenvuoroa puhemieheltä? Monet edustajat valittivat siitä, usein naiset ja perussuomalaiset laajemminkin.

– On ollut sellaisiakin muistikuvia, minulta löytyy ymmärrystä heillekin, jotka kokevat etteivät ole puheenvuoroa saaneet, Lohela aprikoi.

Lohela sanoi, ettei valinta ollut aivan yllätys. Häneltä oli sitä kysytty ja hän sai pohtia, onko hänellä tehtävään sopivia ominaisuuksia. Hän arvioi sitten niitä olevan ja kykenevänsä oppimaan vaadittavat asiat ja taidot.

– Lisäksi minulla on oman eduskuntaryhmäni tuki, hän sanoi.

Valinnan teki siis puheenjohtaja Soini, joka esitteli Lohelan ryhmälle, joka keskusteli asiasta ja hyväksyi valinnan yksimielisesti.

Rohkea valinta entiseltä ukkopuolueelta

Yllättikö yksimielinen valinta ryhmän täydellisesti, varapuheenjohtaja Jussi Niinistö?

No ei – hän on hyvä valinta – ja rohkea ja moderni valinta, kun perussuomalaisia on moitittu ukkopuolueeksi. Valinta tapahtui yksimielisesti, kun Soinin hänet ensin esitteli, perusteli esitystään ja siitä porukalla keskustelimme.

– Me ymmärsimme, että Lohela, joka osaa englantia ja ruotsia hyvin ja muitakin kieliä hyvin, on juuri oikeanlainen valinta puhemieheksi. Kaikkein tärkeintä oli Lohelan kansainvälinen kokemus Parlamenttien välisen liiton IPU:n Suomen ryhmän puheenjohtajana sekä jäsenenä ulkoasiainvaliokunnassa sekä perussuomalaisten valiokuntavastaavana.

– Kansainvälinen puoli on hänellä hyvin hallinnassa ja hän on myös luonteeltaan hyvin sovitteleva, mikä sopii mainiosti puhemiehen tehtävään, jossa toimitaan eri puolueryhmien kanssa päivänpolitiikan yläpuolella, Niinistö arvioi.

Ensi viikolla uusi valintakierros

Ville Vähämäki kertoi, ettei Lohelan valinnasta tullut mitään väittelyä, kun Soini hänet esitteli.

– Minä ja muutama muukin piti kannatuspuheenvuoron, kukaan ei esittänyt toisenlaista ratkaisua. Valinta oli yksimielinen, Vähämäki kertoi.

29.5.2015 Juttua muutettu – Lohela on eduskunnan kolmanneksi nuorin puhemies.

Veli-Pekka Leskelä

Tagit