Suomen Uutisten haastattelema pitkän linjan perussuomalainen piirivaikuttaja kertoo Raimo Vistbackan suunnitelmasta, jolla yritettiin saada perussuomalaisia piirejä ja paikallisyhdistyksiä Uusi vaihtoehto -ryhmän eli niin sanottujen “uuvattien” taakse.

Piirivaikuttajan mukaan Vistbacka kuvitteli kesäkuun puolessavälissä perussuomalaisten puoluehallituksen olevan soinilaisten hallussa.

Piirivaikuttaja kuvaa ”kaikkein hurjimmaksi jutuksi” sitä, että Vistbackan mukaan tällaisessa tilanteessa loikanneesta UV-eduskuntaryhmästä olisi voitu tehdä PS:n virallinen eduskuntaryhmä. Samoin paikallisosastoja olisi voitu muuttaa pelkällä nimenmuutoksella Uusi vaihtoehto -ryhmää tukevaksi yhdistykseksi.

– Vistbacka oli hirveän provosoitunut ja oli oikein tohkeissaan, piirivaikuttaja kuvaa keskustelua.

– Hän oli siinä luulossa, että puoluehallitus on soinilainen – siis sitä mieltä, että suurin osa puoluehallituksesta on Soinin puolella, näiden loikkareiden puolella. Hän ajatteli, että jos puoluehallituksessa on enemmistö, niin eduskuntaryhmäasia voidaan hoitaa pelkällä nimenmuutoksella. Että tämä perussuomalainen eduskuntaryhmä, joka on nyt pienempi, muuttuukin toiseksi ryhmäksi, ja nämä uuvatit tulisivat perussuomalaiseksi ryhmäksi – koska se on isompi ryhmä.

– Vistbackalla oli myös sellainen visio, että jos paikallisyhdistysten syyskokouksissa yhdistyksessä on uuvattienemmistö, voidaan paikallisosasto muuttaa uuvattiyhdistykseksi.

Vistbackan oli tarkoitus myös pitää Sampo Terho puoluehallituksessa. Tältäkin osin suunnitelmat kariutuivat.

– Tällaiset unelmat, siniset unelmat hänellä oli.

Syytökset sinkoilevat

Kielenkäyttö on ollut todella kovaa. UV-ryhmään loikanneet kansanedustajat ovat toistuvasti syyttäneet Jussi Halla-ahon (ps.) valinneita puoluekokoukseen osallistuneita perussuomalaisia vallankaappaajiksi. Piirivaikuttaja oudoksuu loikkareiden syytöksiä.

– He syyttävät meitä siitä, mitä he ovat itse tehneet. Se on jotenkin sellaista skitsofrenistä ajattelua. Vistbacka puhui, että kaapataan noin vaan noita yhdistyksiä, ja näitä piirejäkin voidaan kaapata. Heillä oli sininen unelma – käsitys siitä, että kuinka paljon sieltä perussuomalaisista lähtee sitä väkeä.

– Nämä loikkarit ovat tehneet oman päätöksensä. Minä en ainakaan ole niin tyhmä, että lähden demokraattista äänestystä moittimaan, piirivaikuttaja summaa viitaten Jyväskylän puoluekokouksen henkilövalintoihin.

Piirivaikuttajan mukaan Vistbacka harmitteli hirveästi sitä, että Timo Soini (uv.) oli mennyt liian nopeasti muuttamaan Lex Vennamon nimellä kulkevaa lakia, jonka mukaan puolueensa jättävät kansanedustajat eivät voi viedä puoluetukea mukanaan.

Selvittely jatkuu

Vistbackan valtaussuunnitelma meni mönkään, mutta asian selvittely jatkuu edelleen.

Raimo Vistbacka ei ole noutanut hänelle lähetettyä selvityspyyntöä, jossa perussuomalaiset pyytävät häneltä selvitystä toiminnastaan. Kun kirjattu kirje ei mennyt perille, PS laittoi haastemiehen asialle. Menettely on tavanomainen, mutta kaikki eivät siitä pitäneet. Ulkoministeri Soini totesi Ilkka-lehdessä julkaistussa kolumnissaan, että selvityspyynnön lähettäminen haastemiehen välityksellä kertoo “julkeudesta ja arvostelukyvyn puutteesta”.

Vaikka Soini römyää edelleen, Vistbackan viime päivien lausunnot ovat olleet huomattavan paljon sovittelevampia. Hän esitti Ilta-Sanomien haastattelussa toivovansa perussuomalaisten ja UV:n sopua.

– Toivon, että nämä tahot löytäisivät jollakin tavalla toisensa ja ryhmittyvät palaisivat yhteen, hän sanoi Ilta-Sanomille.

Raimo Vistbacka on perussuomalaisten ensimmäinen puheenjohtaja ja ensimmäinen kansanedustaja.

Suomen Uutiset ei tavoittanut Raimo Vistbackaa kommentoimaan valtausasiaa.

MATIAS TURKKILA