Ranskan parlamentin alahuoneen eli kansalliskokouksen toisen kierroksen vaalit voitti presidentti Emmanuel Macronin tuore puolue Tasavalta eteenpäin. Macronin joukot saalistivat 308 paikkaa 577-paikkaisessa parlamentissa, joten puolue sai enemmistön. Lisäksi Macronia tukenut keskustalainen Modem nappasi 42 paikkaa. Äänestysaktiivisuus jäi vaisuksi. Vain 42,6 prosenttia äänioikeutetuista kävi antamassa äänensä.

Alhainen äänestysaktiivisuus ruokkii oppositioon jääneitä puolueita. Kansallisen rintaman johtaja Marine Le Pen myönsi, että Macron sai kyllä enemmistön parlamenttiin, mutta ranskalaiset eivät tue hänen politiikkaansa. Le Pen saavutti kansanedustajan paikan ensimmäistä kertaa.

Sosialisteille ennennäkemätön vaalitappio

Macronin puolueen rynnistys merkitsee samalla sitä, että vaalitappiolta ei voi välttyä. Suurimman vaalitappion koki sosialistipuolue. Se menetti yli 200 paikkaaja päätyi vain 28 paikkaan. Sosialistipuolueen puheenjohtaja Jean-Christophe Cambadélis ilmoitti tappion jälkeen siirtyvänsä sivuun. Sosialistiryhmän paikat nousevat 44 paikkaan vaaliliittojen avulla.

Konservatiivinen porvaripuolue Tasavaltalaiset menetti myös paikkoja, mutta heidän vaalitappionsa jäi sosialistien rojahdukseen verrattuna vähäisemmäksi. Puolue hävisi useita kymmeniä edustuspaikkoja.

Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella noin 20 prosenttia äänistä kerännyt laitavasemmiston Jean-Luc Mélenchonin johtama Taipumaton Ranska ja kommunistipuolueen liitto sai 27 paikkaa.

Macronin ohjelma on kunnianhimoinen

Macron voi nyt toteuttaa presidentinvaalien alla ilmoittamaansa ohjelmaa. Tehtävää riittää. Macronin tulisi saada Ranskan jäykkiin työmarkkinoihin notkeutta. Ranskan budjetti on ollut pitkään hyvin alijäämäinen.

Macron onkin ilmoittanut leikkaavansa valtion menoja 60 miljardilla eurolla viidessä vuodessa. Hänen tavoitteenaan on vähentää 120 000 julkisen sektorin työpaikkaa. Lisäksi hän aikoo puuttua julkisen sektorin avokätiseen eläketurvaan.

Macronilla on selkeä visio Euroopan suhteen. Macron haluaa euromaille liittovaltion. Se sisältäisi euroalueen oman budjetin, valtiovarainministerin ja parlamentin. Hänen mukaansa Saksan suuri kauppataseen ylijäämä vahingoittaa euroaluetta, ja ylijäämää tulisi tasata koko euroalueen hyväksi.

Saksa on ollut nihkeä Macronin euroalueen suunnitelmia kohtaan, sillä ohjelma maksaisi reippaasti Saksalle. Mikäli Ranska onnistuisi nousemaan tasavahvaksi talousmahdiksi kuin Saksa niin maiden suhteet voisivat lämmetä liittovaltiolle.

Ranskalaisten tuki Macronin ohjelmalle on vielä mysteeri. Ranskan timantinkova AY-liike on vesittänyt lukuisia työmarkkinauudistuksia ja ranskalaisten lakkoherkkyys on korkealla.

Henri Alakylä