Sosialidemokraatit ja ympäristöpuolue ovat törmäyskurssilla. Riita koskee Ruotsiin yksin tulleiden pakolaisnuorten palauttamista lähtömaahansa. Sosialidemokraatit palauttaisivat nuoret välittömästi, vihreät eivät. Konflikti on halvaannuttanut vähemmistöhallituksen työskentelyn.


Puolueiden näkökannat ovat kaukana toisistaan. Siinä missä sosialidemokraatit ovat nykyisen, tiukan käytännön takana, ympäristöpuolue vaatii lainmuutosta. Sen mukaan lapset, jotka olivat alle 18 vuotta tullessaan yksin Ruotsiin pakolaiskriisin aikaan vuonna 2015, saisivat jäädä maahan – vaikka he olisivat saaneet kielteisen turvapaikkapaikkapäätöksen.

Tunnelmaa hallituksen sisällä kuvataan huonoksi ja puolueiden välisen nokkapokan kerrotaan varjostavan hallituksen kaikkea työskentelyä. Pääministeri Stefan Löfven edellyttää selkeyttä Ruotsin päätöksiin:

– Ruotsista voi edelleenkin hakea turvapaikkaa. Mutta jos päätös on ei, niin se on ei. Jos muutamme päätöksiämme tämän tästä, niin pian meillä ei ole johdonmukaista maahanmuuttopolitiikkaa.

Hallitusta painostetaan myös ulkopuolelta. Punainen Risti ja Ruotsin kirkko vaativat yksin tulleille nuorille oikeutta jäädä maahan. Sosialidemokraattien päämajan edessä jatkuu nuoria tukeva mielenosoitus, jossa on mukana myös ympäristöpuolueen nuorisojärjestö.

Aftonbladet-lehden tavoittamien lähteiden mukaan epäsopu on vähemmistöhallituksen olemassaolon ajan vakavin. Näin siitä huolimatta, että tätä ennen puolueet ovat ottaneet yhteen muun muassa aseviennistä ja ydinvoimasta.

Riita raastaa sosialidemokraatteja myös sisältäpäin, sillä puolueen vasemmistosiipi ja kirkkoon päin suuntautuvat olisivat valmiit lainmuutokseen.

Suomen Uutiset