Helsingin Sanomat uutisoi tänään, kuinka työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesjohto pöyristyi, kun ministeri Jari Lindströmin erityisavustaja Sakari Puisto halusi pyyhkiä yli kahden somalitaustaisen kansalaisjärjestöjen avustukset.

– Tapahtumat ovat sattuneet jo tammikuussa, mutta virkakunta on ilmeisesti odottanut otollista hetkeä julkiselle ulostulolle. Syy juuri tälle ajankohdalle on todennäköisesti perussuomalaisten eduskuntaryhmän jakautumisessa ja siinä, että Puiston pesti ministerin erityisavustajana on päättymässä, perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen toteaa blogissaan.

Uutisoitiin somalitaustan vuoksi

Ronkainen huomauttaa, että Puisto on tehnyt tehtäviään ministerin toimivallan alla ja esittänyt kuuden järjestön karsimista ministeriön avustusta saavien yhteisöjen listalta.

– Erityisen huomioitavaa median mielestä on, että kaksi järjestöä on ”somalitaustaisia”. Neljästä muusta ilman avustusta jääneestä järjestöstä ei ole uutisoinneissa mainintaa.

Ministeri johtaa ministeriötä

Työ- ja elinkeinoministeriön kokoomustaustainen kansliapäällikkö Jari Gustafsson on pöyristynyt, että Puisto oli ollut suoraan yhteydessä asiaa esitelleeseen virkamieheen – eikä hänen kauttaan.

– TEM:in virkakunta ”kokee joutuneensa kovan poliittisen ohjauksen kohteeksi”, minkä ei toisaalta pitäisi olla kovin tavatonta puhuttaessa ministeriöstä, jonka toimintaa johtaa poliittisesti valittu ministeri.

– En muista, että samanlaista keskustelua poliittisesta ohjauksesta olisi käyty silloin kun kulttuuriministerinä ollut Paavo Arhinmäki lopetti kahden kristillisen järjestön avustukset ”kokonaisharkintaa” käyttäen, Ronkainen kirjoittaa.

Pitäisikö vaihtaa virkamiehistö?

Ronkainen kysyy, mitä virkaa on poliittisesti valituilla päättäjillä, jos toimenpiteitä toteuttavia ministeriöitä hallitsee tosiasiallisesti edellisten ministerien valitsema virkamieskoneisto.

– Olisiko meilläkin mentävä amerikkalaiseen malliin, jossa virkamiehistö vaihdetaan uuden hallinnon astuessa virkaan, tai ainakin kansliapäälliköt? Perustellusti voidaan myös kysyä, toteuttaako sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg hallituksen linjaa vai ihan omia arvojaan?

Kansliapäällikkö Orpon porukoissa

Ronkaisen mielestä Gustafssonin epämääräiset viittaukset ”Halla-ahon porukoihin” – ja ministeriössä tapahtuviin joukkoirtisanoutumisiin, mikäli puoluejohtaja Jussi Halla-ahosta olisi tullut ministeri – ovat erityisen vastenmielisiä.

– Kyseessä olevat tapahtumat ajoittuvat perussuomalaisten edellisen puheenjohtajan ajalle, ja millä muotoa Gustafsson väittää Puistoa halla-aholaiseksi? Toisaalta, kuuluhan kokoomustaustainen Gustafsson ministeri Petteri Orpon porukoihin, joissa humanitaarinen maahanmuutto on vain osa menestyvää bisnestä, Ronkainen toteaa.

SUOMEN UUTISET