Malmön asukkaat Etelä-Ruotsissa ovat peloissaan. Marras-joulukuussa kaupungissa on tehty neljä törkeätä joukkoraiskausta, eikä poliisilla ole oman ilmoituksensa mukaan aavistustakaan tekijöistä. Nyt paikallispoliisi on saanut avukseen valtakunnallisen erikoisryhmän, jonka tehtävä on muodostaa kuva raiskaajista. Profiloinnin avulla rikollisten uskotaan viimeinkin jäävän kiinni.

Syyttäjä Lena Körner on Aftonbladet-lehden mukaan haluton kommentoimaan sitä, onko poliisilla omat epäilyksensä tekijöistä.

– Ketään ei ole pidätetty, se on ainoa asia jonka tällä hetkellä voin sanoa. Tutkimukset jatkuvat täydellä teholla.

Paikalle hälytetty rikollisten profilointiin keskittyvä poliisin erikoisryhmä koostuu rikospaikkatutkijoista, käyttäytymistieteilijöistä, oikeuspsykiatreista ja oikeuslääkäreistä. Valtakunnallinen ryhmä tulee paikallisten tutkijoiden avuksi silloin, kun kyseessä ovat vaikeasti ratkaistavat törkeät väkivaltarikokset, seksuaalirikokset ja murhapoltot. Samantyyppinen ryhmä on aikanaan avustanut muun muassa ulkoministeri Anna Lindhin murhan selvittämisessä.

Ryhmän jäsenet käyvät läpi kaiken rikoksia koskevat informaation, vierailevat rikosten tekopaikoilla ja haastattelevat asianosaisia.

– Emme etsi yksittäistä ihmistä vaan tiettyä ihmistyyppiä. Elääkö hän kuten rikollinen ja mitkä ovat mahdollisesti hänen motiivinsa? Pala palalta kuva täydentyy ja lopulta pystymme jäljittämään oikean henkilön kuvan takana, sanoo erikoisryhmän johtaja Eva Von Vogelsang Ruotsin yleisradioyhtiön haastattelussa.

– Työmme on tässä tapauksessa erittäin haastavaa, sillä tekijöitä on ollut useita ja heidän profiilinsa voivat sekoittua yhdeksi kuvaksi, joka ei johda mihinkään.

Syyttäjän mukaan rikospaikoilta on otettu myös DNA-näytteitä, joita analysoidaan parhaillaan. Perusteellisten tulosten saaminen kestää kuitenkin viikkoja ja tämä on herättänyt jälleen kerran arvostelua dna-näytteiden analyysit suorittavaa NFC-tutkimuslaitosta kohtaan.

Suomen Uutiset