Angela Merkel ajaa vaalien lähestyessä tiukempaa pakolaispolitiikkaa.

Ensi syyskuun liittovaltiovaaleihin valmistautuvan Saksan kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja liittovaltiokansleri Angela Merkel on Spiegel-lehden tietojen mukaan esitellyt torstaina kuusitoistakohtaisen ohjelman Saksaan aiheetta saapuneiden turvapaikanhakijoiden palauttamiseksi lähtömaihin.

Merkel on toistuvasti korostanut hylkäävän turvapaikkapäätöksen saaneiden palauttamisen tärkeyttä. Spiegelin lähteiden mukaan Merkel olisi kertonut puolueensa johtoryhmälle lähikuukausien tärkeimmän asian olevan ”palautukset, palautukset ja palautukset”.

Merkel ei ole halunnut esittää mitään ylärajaa vastaanotettavien pakolaisten määrälle, mutta etenkin Berliinin jouluisen terrori-iskun jälkeen on käynyt ilmeiseksi, että hylkäävän päätöksen saaneet voivat kohtalaisen helposti jäädä laittomasti oleskelemaan Schengen-alueelle, palautuksia ei saada toteutettua ja turvapaikanhakijoiden henkilöllisyyksistä ei ole tarkkaa tietoa.

Demarikapina palautuksia vastaan

Saksassa hylkäävän turvapaikkapäätöksen saaneiden maasta poistamisesta vastaavat osavaltiot, ja tällä hetkellä kuudestatoista osavaltiosta viisi on sosialidemokraattien hallitsemia. Nämä viisi osavaltiota ovat kieltäytyneet poistamasta maasta afganistanilaisia turvapaikanhakijoita, koska osavaltiot katsovat Afganistanin olevan turvaton. Saksalla on pakolaisten palautussopimus Afganistanin kanssa.

Saksan sisäministeriö on uhannut leikkaavansa kapinoivien osavaltioiden liittovaltiolta saamaa rahoitusta. Kristillisdemokraattisen puolueen sisäministerin viestintävastaava on syyttänyt suorasanaisesti sosialidemokraatteja ”maahanmuuttoon kannustamisesta kansalaisten kustannuksella”.

Merkelin esittelemä ohjelma pyrkii luomaan liittovaltiotasolle lailliset oikeudet ja edellytykset päättää ja hoitaa palautukset itsenäisesti.

Ohjelmaan kuuluu mm. lentokenttien lähelle perustettavat poistumiskeskukset. Keskusten tarkoitus on nopeuttaa palautusprosessia sekä estää karkotuspäätöksen saaneiden liikkumista vapaasti ja täten ehkäistä laitonta maassaoloa.

Maahanmuuttoviranomaisille tulisi nykyistä laajemmat oikeudet selvittää turvapaikanhakijoiden henkilöllisyyksiä mm. tutkimalla heidän puhelintensa sim-kortteja.

Ne perusteettomiksi todetut turvapaikanhakijat, joita ei saada palautettua, tai joiden henkilöllisyydestä ei ole varmuutta, voitaisiin säilöä vapaan liikkumisen estäviin keskuksiin.

Lisäksi maan turvallisuudelle vaaraksi katsottujen turvapaikanhakijoiden karkottamisen mahdollistaminen lainsäädännöllisesti on toimenpidelistalla.

Lähteet: The Telegraph, Der Spiegel, BBC, CNBC, Business Insider

Toimittajan kommentti:
Kun Euroopan siirtolaiskriisi käynnistyi 2015, oli kohtalaisen ilmiselvää, että avointen ovien #Tervetuloa ajautuu lopulta ongelmiin. Turvallisuusuhat ovat toistaiseksi pysyneet jotenkuten hallinnassa, mutta turvapaikkaprosessiin hakeutuvien joukossa oli ja on merkittävä joukko puhtaita elintasosiirtolaisia ja lähtömaiden alhainen elintaso ja heikot näkymät varmistavat, että halukkaita tulijoita on enemmän kuin mihin Euroopan mailla on budjeteissaan varaa.

Siirtolaiskriisin alussa kuullun kotouttamishumpan jälkeen tilastotiedot tulijoiden alhaisesta koulutustasosta ja ammatillisesta osaamisesta sekä heikosta työllistymisestä ovat saaneet päättäjät heräämään. Poliitikoille Saksassa kelpaavat #Tervetuloa-kannattajien äänetkin, mutta valitettavasti kyselytutkimukset kertovat, että enemmistö eurooppalaisista ei pelkästään halua rajoittaa, vaan käytännössä pysäyttää kokonaan muuttoliikkeen muslimienemmistöisistä maista.

Taloudelliset ja poliittiset realiteetit ovat saaneet Merkelin kristillisdemokraattisen puolueen ”nuivistumaan”. Kristillisdemokraatit käyvät vaalikampanjaa nyt erityisesti sosialidemokraatteja vastaan. Aiemmin maahanmuuttovastaisiksi kutsutut näkemykset ovat alkaneet kelvata tässä taistossa. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, Saksan linjanmuutos muuttuu myös Suomessa viralliseksi totuudeksi.

whitepixel

JUHANI HUOPAINEN