Saksan sosialidemokraatit (SPD) aloittavat viikon kuluttua jäsenäänestyksen siitä, tulisiko puolueen ryhtyä hallitusyhteistyöhön konservatiivien (CDU ja CSU) kanssa. Tulokset julkistetaan maaliskuun 4. päivänä. Jäsenäänestystä varjostaa SPD:n ennätysheikko gallupkannatus. Toisaalta puolue aikaistaa puheenjohtajavaihdoksen ja tämän uskotaan saavan puolueen rivit järjestykseen.

Tuoreessa INSA:n tekemässä mielipidekyselyssä SPD:n ahdinko jatkuu. Puoluetta äänestäisi enää vain 16,5 prosenttia saksalaisista. Samaan aikaan vaihtoehtopuolue AfD on nostanut kannatuksensa 15 prosenttiin. Puolueiden ero mahtuu jo tutkimuksen virhemarginaaliin.

Syyskuun vaaleissa SPD sai historiallisen surkean tuloksen kerättyään vain 20,5 prosenttia äänistä. AfD kirjasi tuolloin 12,6 prosentin äänisaaliin. SPD:n pudotus on kannatusmittauksen mukaan jatkanut vajoamistaan vaalien jälkeen peräti neljällä prosenttiyksiköllä.

Kysely järjestettiin aikana, jolloin SPD:n puheenjohtajatehtävät jättävä Martin Schulz ilmoitti hylkäävänsä toiveensa ryhtyä Saksan ulkoministeriksi.

Sarja täyskäännöksiä

Schulz ilmoitti jo hyvissä ajoin ennen syyskuun vaaleja, ettei hän aio toimia ministerinä CDU/CSU:n vetämässä hallituksessa SPD:n ollessa apupuolue. Vaalien jälkeen hän ei halunnut edes viedä puoluettaan hallitustunnusteluihin.

Schulz toimi molemmissa tapauksissa toisin. SPD:n kenttä repesi kahtia. Eritoten sen nuorisojärjestö kampanjoi aktiivisesti oppositiopaikan puolesta. SPD lähti tunnusteluihin täpärän valtuuskuntaäänestyksen jälkeen.

Schulz maalaili itselleen ulkoministerin pestiä hallitustunnustelujen jälkeen. Schulzin ja edellisen hallituksen ulkoministeri Sigmar Gabrielin välit tulehtuivat. Gabrielin mukaan Schulz olisi luvannut Gabrielille jatkokauden ulkoministerinä. Lisäksi Gabriel on puolueen suosituin poliitikko. Schulz luopui ministerihaaveistaan nopeasti Gabrielin moitteiden jälkeen.

Puoluejohdon täyskäännökset ja kahden johtajan riitely suisti puolueen täyteen kaaokseen. Kentältä katsottuna monet aluepoliitikot seurasivat huolestuneina Berliinin riitoja. Kannatus jatkoi siten laskuaan.

Puheenjohtajavaihdoksella haetaan suurta koalitiota

Schulzin oli määrä jättää ulkoministeriyden myötä puolueen puheenjohtajan tehtävät. Schulz valitsi seuraajakseen Andrea Nahlesin, joka toimii tällä haavaa puolueen liittopäiväryhmän johtajana. Vaihdos kuitenkin aikaistui, ja se on määrä tehdä tänään.

Puolueen muu johto sai Schulzista ilmeisesti tarpeekseen. Lähes vuosi sitten Schulzin tuli johdattaa puolueensa Saksan suurimmaksi. SPD kärsi kuitenkin mittavat vaalitappiot kolmessa Saksan osavaltiossa ennen liittopäivävaalien pohjanoteerausta. Puolueen muut johtajat saattoivat pelätä, että Schulzin johdolla kenttä äänestää hallitusyhteistyön nurin. Jotain oli tehtävä nopeasti.

Nahlesin puheenjohtajuuden toivotaan saavan puolueen sisäiset ristiriidat ojennukseen. Ja mikä kaikkein tärkeintä: saada puolueen jäsenet äänestämään hallitusyhteistyön puolesta. Hallituspaikka miellyttäisi SPD:n johtoa varmasti, sillä puolueelle on tarjottu avainministeriöitä ja perin sosialidemokraattinen hallitusohjelma.

Henri Alakylä