Saksan perustuslakituomioistuin pitää Euroopan keskuspankin arvopaperien osto-ohjelmaa mahdollisesti sääntöjen vastaisena. Se aikoo kuitenkin kysyä EU-tuomioistuimelta kantaa asiaan.

EKP kiirehti puolustamaan määrällisenä kevennyksenä tunnettua osto-ohjelmaansa. EKP:n oman näkemyksen mukaan keskuspankki toimii sääntöjensä mukaan. Osto-ohjelman mukaisesti EKP ostaa euromaiden joukkovelkakirjoja ja muita arvopapereita 60 miljardilla eurolla kuukaudessa.

EU-tuomioistuimen kannan odottaminen merkitsee myös sitä, että osto-ohjelma ehtii päättyä ennen mahdollisia tuomioita. EKP muistuttaa, että se on aikeissa lopettaa ostot tänä vuonna. Keskuspankki alkaa myydä ostamiaan arvopapereita ensi vuodesta alkaen.

Saksalaiset säästäjät ahtaalla

EKP:n ennennäkemättömät ohjelmat ovat painaneet korkotason nollan tuntumaan. Tämän tarkoituksena on saada pankkien luotonanto houkuttelevaksi. Samalla säästäjät kärsivät. Närkästyneet saksalaispolitiikot valittavat alhaisen korkotason näivettävän saksalaisten säästöjä ja osto-ohjelman palkitsevan vastuuttomia euromaita. Saksassa pidetään liittopäivävaalit syyskuussa.

Kanteen tehneiden mielestä EKP rahoittaa takaoven kautta euromaita, ja että Saksan keskuspankki on suurimpana arvopaperien ostajana sälyttämässä riskit saksalaisille veronmaksajille.

Henri Alakylä