Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo kertoi Ylen A-studion haastattelussa yllättyneensä kansanedustaja Olli Immosen facebook-kirjoituksen julkisuudessa saamista mittasuhteista. Puoluesihteerin mielestä tulkinnoissa on demonisoitu koko puoluetta kohtuuttoman kovasti.

– Ensimmäisenä tuli mieleeni, että tästä voi jonkinlaista juttua nousta, koska kirjoitus oli provovatiivinen. Ymmärsin, mitä Immonen oli asialla hakenut, mutta en osannut odottaa tällaista, Slunga-Poutsalo kertoi maanantai-illan haastattelussa.

Puolueen linja löytyy ohjelmista

Slunga-Poutsalo piti julkisuudessa tapahtunutta demonisointia yllättävänä sitä vasten, että puolueella on kuitenkin selkeät puolue- ja vaaliohjelmat, jotka ovat puolueen virallinen linja. Hän toteaa, että hallitusohjelmassa kuin puolueen eduskuntavaaliohjelmassa otetaan kantaa monikulttuurisuuteen. Mutta viime päivien keskustelu osoittaa, että Suomessa tarkoitetaan monikulttuurisuudella eri asioita.

Hän korosti, että monikultturisuuden kritiikki ei kohdistu yksittäisiin ihmisiin. Käsitteet menevät sekaisin, toiset puhuvat aidasta ja toiset aidanseipäistä.

Perussuomalaiset ovat Slunga-Poutsalon mukaan tuoneet keskusteluun monikulttuurisuuden negatiivisia piirteitä, mutta puolueen kritiikki ei kohdennu yksittäisiin ihmiseen. Kritiikin kärki suuntautuu siihen, että luovutaan omasta identiteetistä tai kulttuurista sen takia, kun ei haluta loukata muita, Slunga-Poutsalo puntaroi.

– Samoista asioista ovat puhuneet niin Saksan liittokansleri Angela Merkel kuin Britannian pääministeri David Cameronkin: että monikulttuurisuus on epäonnistunut. Tämä on meidän lähtökohtamme, Slunga-Poutsalo jatkoi.

Taistelusta puhuminen retoriikkaa

Puoluesihteerin mielestä Immosen teksti ei edustanut vihapuhetta. Immosen käyttämä taistelu-sana vertautuu vasemmiston retoriikkaan, jolla on käyty porvareita vastaan jo vuosikymmeniä.

– ”Taistelun” päättely vihapuheeksi on yliampuvaa, Slunga-Poutsalo totesi.

Hän sanoi saaneensa Immosen tekstistä myös myönteistä palautetta. Kommentoijien mukaan Immosen teksti oli vaaliohjelman mukainen, eikä puolueen jäsentä pitäisi leimata julkisesti.

Ryhmä päättää

Asian käsittely kuuluu hänen mielestään eduskuntaryhmälle, jota johtaa Sampo Terho. Ryhmä päättää asiasta kokonaiskannat huomioiden. Hän korosti myös, ettei puolueen linjaa määrittele kukaan yksittäinen puolueen kansanedustaja tai jäsen yksin, vaan se määritellään puolue-elimissä.

Asia saattaa nousta esille viikon kuluttua Turun puoluekokouksessa sunnuntain yleiskeskustelussa. Puoluesihteeri pitäisi hyvänä, jos näin käy.

– Mielipiteitä puolueeseen mahtuu, mutta hallituspuolueessa pitää kantaa myös vastuu lausuntojen tyylistä, Slunga-Poutsalo korosti.

Hän totesi, että kohu vaikuttaa myös puolueen maineeseen jopa kansainvälisesti – mutta kohtuuttomasti, koska puolueen linja ei muutu yhdessä yössä.

– Tämä on hiukan kohtuutonta, mutta en ole täällä nillittämässä. Koetetaan päästä eteenpäin ja saamaan asiat oikeille raiteilleen, Slunga-Poutsalo päätti A-studion haastattelun.

Veli-Pekka Leskelä