Tagi: Alijäämä

LEHTIKUVA

Valtiontalouden vaikea tilanne on antanut erityispiirteensä valtiovarainministeriön tuoreeseen budjettiehdotukseen. Valtiovarainministeri Riikka Purra esitteli tänään pääkohtia valtiovarainministeriön ehdotuksesta, jossa alijäämä vielä pysyy, mutta talouden ryhtiliike alkaa heti.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallitus käynnistää talouden ryhtiliikkeen ja aloittaa ensi vuonna sopeutustoimet monella sektorilla. Rakenteellisilla uudistuksilla pyritään työn kannustavuuden lisäämiseen. Lisäksi hallitus tavoittelee kasvun vahvistamista uusilla investoinneilla. Valtiovarainministeri Riikka Purra kuitenkin muistuttaa, että valtiontalouden tilannetta ei voida pelastaa yhdellä hallituskaudella ja alijäämät jatkuvat suurina vielä seuraavina vuosina.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Nobelisti Bengt Holmström kiittelee Kauppalehden haastattelussa uutta hallitusohjelmaa, joka vastaa siihen huutoon, että työntekoon tulee kannustaa eikä tukia saa vastikkeetta. Holmström myös katsoo, että yksilöiden liiallinen riippuvuus valtiosta on omiaan lisäämään ahdistusta tai yksinäisyyden kokemusta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kun valtion menot kasvavat enemmän kuin tulot, valtio alkaa velkaantua. Takavuosina ja menneiden vuosikymmenien aikana Suomen valtio on ottanut velkaa joko enemmän tai vähemmän, välillä joskus lyhentänytkin velkaa. Päättymässä oleva Sanna Marinin hallituskausi tullaan silti muistamaan ennennäkemättömästä velkaantumisesta. Velkaantumisen keskeinen syy on siinä, että mistään ei ole osattu luopua.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suurimpien puolueiden johtajat SDP:n Sanna Marin, kokoomuksen Petteri Orpo ja perussuomalaisten Riikka Purra esittivät eilen MTV:n pääministeritentissä keinoja julkisen talouden sopeutustoimiksi. Demarien talouslinja perustuu edelleen pitkälti toiveajattelulle, sillä puolue laskee sen varaan, että talous lähtee kasvamaan ja työllisyys kehittymään, vaikka merkkejä talouskasvusta ei ole. Perussuomalaiset sen sijaan haluaa laatia selvän tiekartan julkisten menojen vähentämiseen, jotta...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kansanedustaja Jenna Simula soimasi hallituksen velkapolitiikkaa keskiviikon täysistunnossa, jossa käsiteltiin valtion talousarviota vuodelle 2023. Vaikka osa Suomen valtion ottamasta velasta johtuukin ensin koronasta ja sitten sodasta, Simulan mukaan hallitus ei ole kriisien keskellä ollut valmis tinkimään toissijaisista menoista, vaan on omilla toimillaan kasvattanut velkataakkaa entisestään.  Lue lisää >

Suomen talouden suunta on saatava kääntymään, velkaantumista hillittävä ja työnhakijoille pitäisi löytää töitä. Pörssisäätiön kansanedustajille järjestämässä tulevaisuuskeskustelussa perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra mainitsi toimenpiteitä, joita tarvitaan talouden vahvistamiseen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kestävyysvajeella viitataan julkisen talouden kääntymistä alijäämäiseksi tilanteessa, jossa työikäinen väestö ei pysty kustantamaan julkisten palvelujen kasvavaa tarvetta. Kestävyysvaje uhkaa myös Suomen kuntataloutta, ja siksi kuntiin kipeästi tarvitaan osaavia työntekijöitä. Perussuomalaisten ratkaisu osaajapulaan on kotimaisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen ja amiksien arvonpalautus.  Lue lisää >