Tagi: Energiapolitiikka

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra moitti tänään eduskunnan välikysymyskeskustelussa hallituksen omistajaohjauspolitiikkaa ja vaati järjestelmään uudistuksia. Purra huomautti, että ala-arvoisen omistajaohjauksen myötä Fortumille on muodostunut miljarditappiot, joista puolet on valtion. – Te olette EU:n paras hallitus olemaan pitämättä puolianne.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Euroopan parlamentti äänesti tänään uusiutuvan energian direktiivin muutoksista, joilla pyritään nostamaan uusiutuvien energianlähteiden osuutta EU:n kokonaisenergiankulutuksesta. Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen kritisoi päätöstä, joka kiristää tuntuvasti niitä kriteerejä, joiden mukaan metsäbiomassa voidaan laskea uusiutuvaksi energianlähteeksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Venäjän hyökkäyssota ja energiapula ovat osoittaneet puutteita liiketoiminnan ”vastuullisuutta” mittaavassa ESG:ssä. Viime vuosina bisnesmaailman muoti-ilmiöksi nousseet kolme kirjainta viittaavat yrityksen vaikuttavuutta ympäristön, yhteiskuntavastuun ja hallintotavan osalta. Vastuullisuudesta on tullut suurta konsulttibisnestä, jolla on myös poliittisia ulottuvuuksia. Suuntausta onkin kritisoitu ”woke-kapitalismista” ja hyvesignaloinnista.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaiset lanseerasi keväällä käsitteen sinivalkoinen siirtymä, jolla kuvataan paitsi uudenlaista teollisuuspolitiikkaa, myös laajemmin tarvetta vetää ja ajatella kotiinpäin. – Suomalaista teollisuutta vahvistamalla me saamme työtä, yrittämistä ja hyvinvointia, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vaatii blogissaan turvetuotannon palauttamista sekä jakaa samalla moitteita hallitukselle, joka on toiminnallaan tehnyt turpeen polttamisesta lähes kannattamatonta. Suomessa turvetuotanto on tahallisesti valtavan kalliiksi määritetty energiamuoto, vaikka samaan aikaan Suomi makaa turveaarteen päällä. – Turpeessa Suomella on lähes yhtä paljon omaisuutta kuin Norjalla öljyssä, Purra muistuttaa.  Lue lisää >

Turvetuotanto on tältä kesältä päättymässä. Neova (entinen Vapo) on saanut talteen yli puolet, yksityiset turvetuottajat alle puolet tavoitteistaan. Huoltovarmuuskeskuksen varmuusvarastot ovat vasta noin puolillaan. Maan hallitus on tehnyt turpeen käytöstä kallista, vaikka turpeen avulla Suomi voisi olla energiaomavarainen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on jättänyt hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen sähkön hinnannousuun varautumisesta. Hän kysyy hallitukselta, miten se aikoo tukea suomalaisia sähkön hinnan nostaessa jyrkästi asumisen ja elämisen kustannuksia. Hintataso on jo nyt todella korkea, ja tulevan talven sähkömarkkinatilanne vaikuttaa äärimmäisen haastavalta.  Lue lisää >

Matti Matikainen

Perussuomalaiset julkaisi uuden ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelmansa tiistaina. Siinä todetaan, että puolueen kaiken politiikan keskiössä on aina Suomen kansallisen edun turvaaminen. Ohjelmaan erittäin tyytyväinen perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää haluaa nostaa ohjelmasta esiin erityisesti huoltovarmuusasiat, joita hän on itse eduskuntapuheissaan säännöllisesti painottanut.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaiset julkisti tänään turvallisuuspoliittisen ohjelmansa puheenjohtaja Riikka Purran johdolla. Esittelyn aluksi yleispoliittisessa katsauksessaan Purra muistutti perussuomalaisten vaatimuksista vaikean energia- ja inflaatiokriisin helpottamiseksi. Suomi on kansalaisiaan vähiten tukevia maita esimerkiksi energialaskujen osalta.  Lue lisää >