Tagi: Eurovaalit

MATTI MATIKAINEN

Suomen lainsäädännöstä on tullut alisteista EU-lainsäädännölle ja suurin osa Suomen asioista päätetään jo Brysselissä. Vantaan kaupunginvaltuutettu, eurovaaliehdokas Tanja Isa Vahvelainen haluaa pitää kiinni Suomen itsemääräämisoikeudesta ja pysäyttää unionin liittovaltiokehityksen.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten naisten puheenjohtaja, kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa ei yllättynyt, että sdp haluaa vihervasemmistolaisen hallituksen. Hän on kuitenkin huolissaan Suomen ja suomalaisten toimeentulosta, mikäli nyt neuvotteluja jatkavat sdp, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto sekä rkp pääsevät yhteisymmärrykseen ja muodostavat hallituksen.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Euroopan parlamenttiin pyrkivä Teuvo Hakkarainen on asettanut tavoitteekseen nostaa parlamentissa esille parempaa maa- ja metsätaloudellista tietotaitoa. Hakkarainen haluaa olla mukana pysäyttämässä liittovaltiokehitystä, jolloin valtaa palautetaan takaisin kansallisvaltioille. – EU:ssa ei ymmärretä pohjoisen maatalousalueen erityispiirteitä, ja siksi Suomeen kohdistuvat päätökset ovat yleensä huonoja, Hakkarainen sanoo.  Lue lisää >

Iso-Britannia eroaa Euroopan unionista ja Suomen pitää seurata mahdollisimman nopeasti perässä. Iso-Britannia on ensimmäinen jäsenvaltio, joka on päättänyt erota unionista. Tämä osoittaa, että eroaminen on mahdollista, vaikkakin EU yrittää tehdä siitä mahdollisimman vaikeaa, sanoo perussuomalaisten eurovaaliehdokas Asseri Kinnunen.  Lue lisää >