Tagi: gallup

KUVAKAAPPAUS/YOUTUBE

Tällä viikolla on saatu useita rohkaisevia uutisia perussuomalaisen kansanliikkeen kannalta. Uusin Ylen gallup osoittaa, että perussuomalaiset on vahvistanut jo ennestäänkin vankkaa asemaansa Suomen toiseksi suurimpana puolueena. Kasvavasta kannatuksesta kertoo sekin, että kaikista puolueista perussuomalaisilla on jo nyt eniten ehdokkaita kevään kuntavaaleihin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja varakansanedustaja Atte Kaleva (kok.) kertoo, että hänen puolueensa kielsi häntä puhumasta monikulttuurisuuden ja humanitaarisen maahanmuuton ongelmista viime eduskuntavaalikampanjan keskustelutilaisuudessa. Asia tuli esille perussuomalaisten kannatuksen noususta kertovan gallupin yhteydessä.  Lue lisää >

SVT

Ruotsidemokraatit ovat kolmen kärkijoukossa lähes jokaisessa kansalaisten luottamusta mittaavassa teemassa. Erityisen paljon puolueeseen luotetaan eläkkeisiin, lakiin ja järjestykseen sekä maahanmuuttoon liittyvissä asioissa. Ruotsidemokraatit ovat kolmen keulilla myös niissä kysymyksissä, jotka liittyvät työllisyyteen, verotukseen, valtiontalouteen, ympäristöön ja ilmastoon, sairaanhoitoon sekä vanhuspalveluihin. Mielipidemittauksen suoritti Novus-tutkimuslaitos. Asiasta uutisoi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten kannatus on Ylen tuoreen kyselyn mukaan jo 20,6 prosenttia. Ylen edellinen gallup näytti perussuomalaisille 19,6 prosentin kannatusta. Perussuomalaisten ero toisena tulevaan kokoomukseen (17,4 %) on yli kolme prosenttiyksikköä. Kolmantena on sdp, jonka kannatus on 16,9 % ja neljäntenä vihreät 14,6 prosentin kannatuksella. Keskusta jatkaa syöksykulkuaan 11,6 prosentin kannatuksella.  Lue lisää >