Tagi: Ihmissalakuljetus

Kuva pienestä pojasta hukkuneena rannalla nousi kaikkien Euroopan ihmisten tietoisuuteen vuonna 2015 edellisen suuren turvapaikanhakijavyöryn aikana. Tunteisiin vetoavaa kuvaa levitettiin kaikissa medioissa, ja se vaikutti osaltaan kansalaisten asenteisiin ja poliitikkojen päätöksentekoon pakolaiskriisin kriittisinä hetkinä. Tapahtuman taustalla ollut ihmissalakuljettajien koneisto jäi kuitenkin mediassa vähemmälle huomiolle. Nyt kolme ihmissalakuljettajaa on saanut tuomion useiden ihmisten hukkumiseen johtaneesta tapauksesta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta käsitteli tänään kokouksessaan EU:n kriisinhallintaoperaatiota Välimerellä (EUNAVFOR MED SOPHIA). Perussuomalaiset esittivät laivojen käytön lopettamista operaatiossa, koska ihmissalakuljettajat käyttävät aluksia hyväkseen turvapaikanhakijoiden meritakseina. Kyseessä on lain porsaanreikä, koska alukset ottavat siirtolaiset kyytiin merihätään vedoten Libyan rannikolta ja antavat heille samalla kyydin Eurooppaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Englannin kanaalin laittomista ylityksistä on tullut ihmissalakuljettajille entistäkin tuottoisampaa bisnestä, kun Ranska pyrkii sulkemaan laittomien siirtolaisten hökkelileirejä. Monet laittomasti Britanniaan pyrkivistä pelkäävät, että lähestyvä Brexit vaikeuttaa maahan pääsyä, joten he ovat valmiita maksamaan jopa 7 000 puntaa paikasta ihmissalakuljettajien veneessä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Saksa, Ranska, Italia ja Malta ovat sopineet väliaikaisesta ohjelmasta, jonka on tarkoitus helpottaa Välimeren ylittävien turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten sijoittamista EU:n jäsenmaissa. Ohjelma perustuu vapaaehtoisuuteen ja sopijamaat etsivät nyt muita jäsenmaita osallistumaan siihen. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoo Suomen EU-puheenjohtajamaana tukevan työtä.  Lue lisää >

Suomen Uutiset uutiset kirjoitti eilen saksalaisen Tichys Einblick -lehden paljastuksesta, missä todettiin ihmissalakuljettajien ja Välimerellä toimivien vapaaehtoisjärjestöjen koordinoivan toimiaan keskenään. Kolme Suomen Uutisten haastattelemaa PS-edustajaa teilasi toiminnan vastuuttomana ja rikollisena. Välimeren toiminta ei yllättänyt.  Lue lisää >

Italian sisäministeri Matteo Salvini on tehnyt valtavan työn Euroopan turvallisuuden edistämiseksi. Sulkemalla Italian rajat laittomalta maahanmuutolta ja vaikeuttamalla ihmissalakuljettajien toimintaa Salvini on näyttänyt, mitä rehellisellä ja päättäväisellä politiikalla voi saada aikaan, Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) liittopäiväedustaja Beatrix von Storch sanoo puolueen tiedotteessa.  Lue lisää >

Kuvakaappaus, FB

ITALIA, MILANO | Senegalissa syntynyt mies yritti polttaa elävältä 51 lasta. Miehen mukaan teko oli suora kosto kaikkien Välimerellä hukkuneiden lasten puolesta. Poliisin ripeät toimet estivät suurtragedian. Kukaan ei menehtynyt iskussa. Syyttäjä miettii useiden rikosnimikkeiden lisäksi sitä, täyttääkö teko terrori-iskun tunnusmerkit. Tapauksesta uutisoivat BBC, brittilehti Telegraph ja italialainen uutistoimisto Ansa. Suomalaiset mediat eivät syystä tai...  Lue lisää >

Liittokansleri ja Itävallan kansanpuolueen johtaja Sebastian Kurz vaatii Welt am Sonntag -lehdessä Eurooppaan pyrkivien laittomien siirtolaisten pysäyttämistä jo Afrikassa. Kurzin mukaan rajavalvontavirasto Frontexille pitää saada selkeä poliittinen mandaatti toimia Pohjois-Afrikassa. Kyse on Libyan kaltaisista läpikulkumaista.  Lue lisää >