Tagi: Iltalehti

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalainen poliisitaustainen kansanedustaja Mari Rantanen on tehnyt kirjallisen kysymyksen koskien Ajovarma Oy:n kuljettajantutkintotoimintaa viime viikolla uutisoituun lahjusepäilyyn liittyen. Rantanen peräänkuuluttaa Suomessa toimivien hyvä veli -verkostojen perkaamista ja esittää, ettei tulkkeja pitäisi voida käyttää ajotutkinnoissa lainkaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

EU:n komission väitetään salailevan satoja asiakirjoja koskien 750 miljardin euron elpymisvälinettä. Tämä tuli ilmi kattavasta Iltalehden julkaisemasta tutkivan journalismin artikkelin suomenkielisestä käännöksestä. Kansanedustaja Ari Koponen ei usko salailun lisäävän kansalaisten luottamusta päätöksentekoa, politiikkaa tai EU:ta kohtaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Iltalehti kertoi tällä viikolla lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden heikosta tilanteesta Suomessa. Odotusajat ovat etenkin koronaepidemian aikana monin paikoin ylittäneet hoitotakuun rajat sekä hoidon tarpeen arvioinnin että hoitoon pääsyn suhteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii hallitusta ratkaisemaan mielenterveyspalvelujen resurssipulan palkkaamalla lisää tekijöitä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Iltalehti uutisoi tänään tapauksesta, jossa täyden rokotesarjan saanut henkilö oli määrätty karanteeniin Vaasassa korona-altistuksen perusteella. Samaan tilaisuuteen osallistuneita, pääkaupunkiseudulla asuvia rokotettuja henkilöitä ei asetettu karanteeniin. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii hallitusta puuttumaan mielivaltaisiin karanteenipäätöksiin.  Lue lisää >

KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen kävi Suomen ja Ruotsin rajalla Torniossa toteamassa suureksi hämmästyksekseen, että rajan ylittäviä kevyen liikenteen väyliä ei valvota ollenkaan. Reijonen vaatii, että mikäli Torniolta puuttuu resursseja velvoitteidensa hoitamiseksi, on valtion tultava apuun.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

On epäselvää, millä laillisella perusteella pääministerin aamiaisruokailu voidaan maksattaa veronmaksajien piikkiin. Ministeripalkkiolain mukaan pääministerillä on asuntoetu sisältäen kunnossapidon, lämmityksen, valaistuksen, sisustuksen ja henkilökunnan. Ruuasta laissa ei puhuta eikä valtioneuvoston kanslia suostu perustelemaan tai esittämään päätöstä aamiaisten kustantamisesta, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ihmettelee.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Viime syksyllä pidettyjen Ruotsin eduskuntavaalien alla Ylen Jälkiviisaat-ohjelmassa annettiin ymmärtää, että Ruotsin autopaloissa olisi kyse ruotsidemokraattien suorittamasta lavastuksesta. Myös Iltalehti esitti epäilyn, että laajassa ja järjestelmällisessä autojen polttamisessa olisi ehkä ”kyse jonkin tahon pyrkimyksistä vaikuttaa Ruotsin vaaleihin”. Nyt on selvinnyt, että vaalivaikuttamiseen syyllistyivätkin Yle ja Iltalehti.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Henkilöllisyyden todistamiseen liittyvän sekoilun jälkeen jyväskyläläinen Risto Kajanne pääsi lopulta äänestämään toisessa ennakkoäänestyspaikassa, jossa vanha ajokortti kelpasi. – Jos muilla äänestyspaikoilla on ollut vastaavia epäselvyyksiä, niin voi olla että sen vuoksi on näissä vaaleissa menetetty ääniä. Eivät kaikki lähde toista kertaa yrittämään, Kajanne sanoo.  Lue lisää >