Tagi: jakeluvelvoite

LEHTIKUVA

Hallitusneuvotteluissa käsittely jatkuu muun muassa ilmasto- ja energiapolitiikasta, taloudesta ja työllisyydestä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi hetki sitten, että perussuomalaiset on valmis ansiosidonnaisen porrastamiseen mutta ei lyhentämiseen.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Stop autoilijoiden kuritukselle -kansanliike luovutti tänään eduskuntaan kaksi kansalaisaloitetta. Toisessa aloitteessa ehdotetaan lainvalmisteluun ryhtymistä dieselin käyttövoimaveron poistamiseksi sekä esitetään luotavaksi biopolttoaineiden jakeluvelvoitetuki. Toisessa aloitteessa esitetään polttoaineiden hinnan kohtuullistamista ja siten ihmisten liikkumisenvapauden turvaamista jokaiselle parhaiten sopivalla liikkumismuodolla.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Auto- ja liikennealan vaalipaneelissa suurimpien puolueiden kansanedustajat esittivät linjauksia päästövähennyksistä ja liikenteen verotuksesta tulevaisuudessa. Vihreät, vasemmistoliitto ja demarit luettelivat lähinnä erilaisia politiikkatoimia, joilla autoilu pysyy kalliina myös tulevaisuudessa – siitäkin huolimatta että liikenteen päästöt jatkossa vähenevät. Perussuomalaisten Ville Tavio toppuutteli vihervasemmiston intoa kiusata autoilijoita ja huomautti, että tilastollisesti Suomessa on jo nyt EU:n kolmanneksi korkein...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela on jättänyt hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen liikenteen uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteesta ja sen järkevyydestä. Tällä hetkellä jakeluvelvoite on 13,5 prosenttia, mutta sen on vuonna 2024 määrä nousta 28 prosenttiin. Autoala on arvioinut, että tämä voisi nostaa bensan ja dieselin hintaa jopa 25—55 sentillä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset julkaisi tänään sinivalkoisen siirtymän ohjelman. Ohjelma keskittyy ilmasto- ja energiapolitiikkaan, jonka perussuomalaiset nosti tänään eduskunnan kyselytunnin aiheeksi. Perussuomalaiset vaatii ohjelmassaan tolkkua ilmastokeskusteluun ja Suomen kurjistamisen lopettamista ”vihreän siirtymän” verukkeella.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kuljetusyritysten liikevaihdon ennusteet ovat Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n uusimman kuljetusbarometrin mukaan alimmat yli kymmeneen vuoteen. Kuljetusalan etujärjestöt vaativat polttoaineiden hintaa korottavien päätösten perumista ja lisäpanostuksia perusväylänpitoon. Tavoitteet ovat aivan samoja, joita perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on turhaan yrittänyt rummuttaa hallitukselle.  Lue lisää >

Eduskunnassa käsiteltiin torstaina jopa 106 315 kannatusilmoitusta verkkopalvelussa kerännyttä kansalaisaloitetta polttoaineveron alentamisesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kiitti aloitteentekijöitä ja vaati eduskuntaa huomioimaan sen päätöksenteossaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela toivoo helpotuksia aivan liian korkeaksi nousseisiin autoilun hintoihin. Uusiutuvien polttoaineiden osuutta säätelevän jakeluvelvoitteen on määrä nousta vuonna 2024 nykyisestä 13,5 prosentista 28 prosenttiin. Autoala on arvioinut tämän voivan nostaa pumppuhintoja jopa 25—55 senttiä.  Lue lisää >