Tagi: Joe Biden

LEHTIKUVA

New Yorkissa poliisien kimppuun hyökänneet turvapaikanhakijat ovat aiheuttaneet niin suuren kohun, että jopa demokraattipoliitikot ovat valmiita harkitsemaan pahoinpitelijöiden karkottamista. Ongelmien ydin on kuitenkin demokraattien omassa politiikassa: etelärajaa pidetään auki laittomasti maahan tuleville ja New Yorkin kaltaiset suvaitsevaiset kaupungit kieltäytyvät yhteistyöstä maahanmuuttoviranomaisten kanssa laittomasti maassa oleskelevien ja rikollisten karkottamisessa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen ulkoasiainvaliokunnassa järjestettiin 30.1. kuuleminen UNRWA:ta koskevista terrorismikytköksistä. Valiokunnan kuulemisessa keskeisessä roolissa oli UN Watchin toiminnanjohtaja Hillel Neuer, joka todisti UNRWA:n työntekijöiden osallisuudesta Hamasin ja Palestiinan Islamilaisen jihadin 7.10. Israeliin tekemään terrori-iskuun. Hänen johtamansa järjestö pääsi terroristien jäljille Telegram-ryhmän kautta.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Teemu Keskisarja piti eilen Jyväskylän ammattikorkeakoulussa esitelmän suomalaisten suhteesta entisiin presidentteihinsä. Keskisarjan mukaan Sauli Niinistö on hyvä esimerkki siitä, minkä tyyppisistä presidenteistä suomalaiset tykkäävät.  Lue lisää >

YHDYSVALLAT | Finanssijätti JPMorgan Chasen toimitusjohtaja Jamie Dimon ravisteli CNBC:n haastattelussa newyorkilaisia vasemmistoliberaaleja. New Yorkin kaupunki on kriisissä Meksikon rajalta virtaavan maahanmuuttajatulvan takia. Miljoonakaupungin viranomaiset ovat ylikuormittuneita, ja tulijoista on koitumassa miljardien dollarien lisälasku. Finanssipomo arvioi, että kotikaupunkiin saapuvan kriisin myötä jopa hänen ”superliberaalien ystäviensä” silmät avautuvat tarpeelle kiristää maahanmuuttopolitiikkaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

CNN-uutiskanava ilmaisi katkeruutensa Donald Trumpin esivaalivoitosta keskeyttämällä Trumpin voitonpuheen heti kun Trump alkoi puhua maahanmuutosta. Toinen uutiskanava ei suostunut näyttämään Trumpin voitonpuhetta lainkaan, vaan ilmoitti, että Trumpin puheita ei tulla näyttämään suorana jatkossakaan. Media haluaa tarkasti valita ne kohdat Trumpin puheista, jotka se uutisoi kuulijoilleen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Yhdysvaltojen etelärajalla on lyöty kaikki tähän astiset ennätykset laittomasti maahan tulevien määrässä. Väkeä tulee Afrikasta ja jopa Kiinasta asti kymmenen tuhannen tulijan päivävauhdilla. Tilanne on niin paha, että jopa presidentti Biden on alkanut huolestua. Yhdysvalloissa harkitaan lainmuutosta, joka antaisi rajavartijoille mahdollisuuden lopettaa turvapaikkahakemusten vastaanottaminen ja pikakäännyttää kaikki laittomasti maahan pyrkivät.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Las Vegasissa tapahtui marraskuun alussa pahoinpitely, jossa ainakin kymmenen nuoren ryhmä hakkasi ja potki yhtä koululaista ja hyppi hänen päällään. Uhri sai vakavia vammoja ja hänet todettiin myöhemmin sairaalassa aivokuolleeksi. Video leviää somessa, mutta valtamedia vaikenee, koska potkijat ovat mustia ja uhri valkoinen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak perää ympäröivien arabivaltioiden vastuuta palestiinalaisten siviilien auttamisessa. Hän sanoo 18.10. MTV3:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että esimerkiksi Saudeille ja Emiraateille palestiinalaiset ovat pelkkä sisäpoliittinen pelinappula.  Lue lisää >