Tagi: Kai Mykkänen

YLE

Pääministeri Sanna Marin vakuutti Ylen A-Studiossa, että 750 miljardin EU-elpymisväline jäisi kertaluontoiseksi ratkaisuksi. Perussuomalaisten Riikka Purra huomautti, että uusia kriisejä on tulossa. – Valitettavasti valtioiden sitouttaminen yhteiseen velkaan sitoo valtioita toisiinsa myös negatiivisessa mielessä. Sitä vaikeampaa on enää tehdä itsenäisiä päätöksiä, eli koko ajan meidän oma suvereniteettimme kapenee.  Lue lisää >

Yle

Pääministeri Sanna Marin puolusti Ylen A-Studiossa 750 miljardin EU-elpymisvälinettä, jolloin perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra joutui muistuttamaan pääministeriä Suomen hitaasta talouskasvusta ja omasta elvytyspolitiikasta, jonka seurauksena suomalaisten verotus on kiristymässä, eikä leikkauksiltakaan todennäköisesti voida välttyä. -Tällaisessa tilanteessa me siis siirrämme merkittäviä summia rahaa Etelä-Eurooppaan sellaisiin valtioihin, jotka eivät ole kyenneet tekemään vaikeita päätöksiä, Purra ihmetteli.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Valtio ottaa tänä vuonna ainakin 18 miljardia uutta lainaa. Perussuomalaisten Riikka Purra painottaa, että koronakriisin aikanakin hallituksen pitäisi kyetä priorisoimaan, eli asettamaan kohteita tärkeysjärjestykseen. – Vientisektori ei vielä ole ollut esillä puheissa ja tukipaketeissa. Vientiyritykset kuitenkin tuovat tänne rahaa, joka on vähän erilaista kuin se raha, joka menee täällä toisesta taskusta toiseen, Purra sanoi eilen...  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ulkoministeriön mukaan al-Holin vankileiriltä saapuneita on avustettu konsulipalvelulain mukaisesti. Konsulipalvelulain mukaan Suomen ulkomaanedustustojen ensisijaisena velvollisuutena on kuitenkin vain neuvojen antaminen. Suomen hallituksen periaatepäätöksen mukaisesti jihadistinaisten avustamiseen ei edes ole ollut mitään velvoitetta.  Lue lisää >

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) sanoo Iltalehden haastattelussa (IL 26.8.), että ”turvapaikan hakeminen on perusoikeus, joka menee kaiken muun edelle”. Ministeri ei suostu kommentoimaan humanitaarisen maahanmuuton aiheuttamaa turvallisuusuhkaa tai muita lieveilmiöitä. Hän mainitsee vain syrjäytymisen turvallisuusuhkia aiheuttavana tekijänä.  Lue lisää >

Sisäministerinä vuosi sitten aloittanut Kai Mykkänen (kok.) esitti heti pestinsä aluksi, että Suomen pitäisi jopa kymmenkertaistaa pakolaiskiintiönsä osana ”laajempaa eurooppalaista ratkaisua”. Toteutuessaan Mykkäsen haaveilut olisivat valtava rasite julkiselle taloudelle.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset syyttivät tänään eduskunnan suullisella kyselytunnilla hallitusta valtion varojen tuhlailusta ja siitä, että se kohdentaa vähätkin varat haittamaahanmuuttoon. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen totesi, että suomalaiset vanhukset ovat heitteillä, nuorten syrjäytyminen on jo kansantauti ja suomalaisen hyvinvointivaltion aiemmin tarjoama turvallisuus ja inhimillisyys kansalaisia kohtaan ovat murentuneet.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Kokoomus julkaisi tällä viikolla turvapaikkapoliittisen ohjelman, joka sisältää useita perussuomalaisilta kopioituja ehdotuksia koskien muun muassa palautusten tehostamista ja spontaanin turvapaikanhaun lopettamista. Jussi Halla-ahon mukaan äänestäjien on nyt oltava realisteja. – Jos kokoomuksella tai keskustalla olisi aikomuksena toteuttaa maahanmuuttoon liittyviä lupauksiaan, niillä olisi ollut jo monta vuotta aikaa toteuttaa ne, Halla-aho sivaltaa.  Lue lisää >