Tagi: kannatus

LEHTIKUVA

Kuntavaaleihin on aikaa alle kolme kuukautta. Perussuomalaiset ovat aiemmin usein korostaneet vaalien yleispoliittista ja valtakunnallista merkitystä. Vastaavasti muut puolueet ja media ovat vakuutelleet, että vaaleissa otetaan kantaa vain kuntien asioihin. – Tähän ne eivät usko itsekään, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaisten minimitavoite ensi kevään kuntavaaleissa on parantaa puolueen vaalitulosta edellisistä kuntavaaleista. – Todellinen tavoite pitää tietysti asettaa siihen, että perussuomalaiset tekee keväällä parhaimman mahdollisen vaalituloksen, Halla-aho totesi Ylen Ykkösaamussa.  Lue lisää >

KUVAKAAPPAUS/YOUTUBE

Tällä viikolla on saatu useita rohkaisevia uutisia perussuomalaisen kansanliikkeen kannalta. Uusin Ylen gallup osoittaa, että perussuomalaiset on vahvistanut jo ennestäänkin vankkaa asemaansa Suomen toiseksi suurimpana puolueena. Kasvavasta kannatuksesta kertoo sekin, että kaikista puolueista perussuomalaisilla on jo nyt eniten ehdokkaita kevään kuntavaaleihin.  Lue lisää >