Tagi: kehitysapu

KUVAKAAPPAUS/YLE

Eduskuntavaaleissa perussuomalaisten kokonaiskannatus nousi yli 20 prosenttiin, eli useampi kuin joka viides äänestäjä antoi tukensa perussuomalaisille. Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Leena Meri katsoo, että eduskuntavaalin tulos oli vahva osoitus tyytymättömyydestä Sanna Marinin (sd.) hallituskaudella harjoitettuun politiikkaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Uudet sotealueet kärsivät kroonisesta rahoitusvajeesta, joka uhkaa vaarantaa koko soteuudistuksen tavoitteiden toteutumisen. Perussuomalaisten Riikka Purra muistutti Iltalehden puoluejohtajien vaalitentissä eilen, että ei ole kulunut pitkää aikaa siitä, kun käytiin hyvinvointialueiden vaalit, ja tuolloin rahoitusvaikeuksista puhuttiin paljon. – Hallitus puolusteli tilannetta, että rahaa kyllä löytyy ja tarvittaessa saadaan lisäbudjetteja, Purra ihmetteli.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset esittää useita toimenpiteitä sähkön hinnan alentamiseksi. Perussuomalaiset esimerkiksi keskeyttäisi päästökaupan ja alentaisi kotitalouksien sähköveron EU:n sallimaan minimiin. Vaikka kokoomuksella on vanha maine veronalennuspuolueena, Ylen puoluejohtajatentissä eilen selvisi, että energian verotukseen kokoomus ei kuitenkaan halua koskea.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Alkuvuodesta aloittaneiden hyvinvointialueiden suuret rahoitusalijäämät vaarantavat vakavasti koko sote-uudistuksen tavoitteiden toteutumista – ja nyt myös hoitajista on pulaa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomauttaa, että sotemenot ovat osa julkisten menojen kokonaisuutta, jossa vähemmän tärkeistä menoista tulee luopua. – Tärkeimmät asiat on siis hoidettava ensiksi. Suomalaisten terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut ovat prioriteettilistan kärjessä, Purra sanoi eilen Ylen suuressa...  Lue lisää >

Twitter

Kaksi viikkoa ennen vaaleja ulkoministeriö kampanjoi kehitysavun puolesta mm. Helsingin Sanomien sivuilla. Kampanjan tueksi on tilattu ammattimaisesti tuotettu mainosvideo. Videolla kehitysavun kritiikin kehystetään populistiseksi, faktoista irralliseksi jupinaksi. Tosiasiassa kehitysapu on kiistelty poliittinen aihe, josta on vuosien varrella nostettu esiin lukuisia epäkohtia. Kehitysavun myönteisiä puolia korostava valikoiva mielikuvamainonta palvelee tiettyä poliittista blokkia ja sen agendaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Veronmaksajien vaalitentissä tänään vasemmistopuolueilta kuultiin taas näkemyksiä siitä, miten valtion taloutta tulisi sopeuttaa verotusta kiristämällä. Perussuomalaiset ei kuitenkaan halua korottaa mitään veroa eikä ottaa käyttöön uusia veroja. Perussuomalaiset päin vastoin tähtää siihen, että myöhemmin etenkin keskituloisen palkansaajan ostovoimaa voisi vahvistaa veronalennuksilla. Sitä ennen valtiontalous on kuitenkin saatava kuntoon.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Kärjet kentällä -vaalikiertue kipusi kauppakeskus Ison-Omenan vintille ja antoi palaa kirjaston Stagella. Räjähtävät valtakunnalliset kysymykset osin loistivat poissaolollaan, sillä Leena Meri, Antti Kaikkonen, Antti Lindman ja Kai Mykkänen olivat liikkeellä Uudenmaan asialla. Tilaisuuden veti ja kysymykset asetti Länsiväylän päätoimittaja Heli Koivuniemi.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Poliitikko, joka puhuu ylevästi ihmisoikeuksista, mutta nyrpistää nenäänsä, kun suomalainen vaatii kohtuutta, oikeudenmukaisuutta ja suhteellisuudentajua, ei ole äänesi arvoinen. Kaikkein vähiten äänesi arvoinen on poliitikko, joka vaaleja ennen päättää kuunnella huolesi, mutta niiden jälkeen palaa kertomaan ylevästi ihmisoikeuksista, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.  Lue lisää >