Tagi: Kestävyysvaje

LEHTIKUVA/ARKISTO

Perussuomalaisten tänään julkaistussa vaihtoehtobudjetissa korostuu kansallinen etu: perussuomalainen vaihtoehto lisää ostovoimaa kaikissa eri tuloluokissa ja jättää enemmän rahaa ihmisille itselleen sen sijaan, että valtio päättää rahojen käytöstä. Perussuomalainen vaihtoehto lähtee Suomen oikeudesta tehdä itsenäisiä päätöksiä kansalaistensa parhaaksi ja mahdollisuudesta kieltäytyä Suomen edun vastaisesta sanelusta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne (ps.) vaatii julkisen talouden pienentämistä – ei leikkaamalla peruspalveluista, vaan luopumalla suomalaisten hyvinvoinnin kannalta epäoleellisista ja vahingollisista toiminnoista ja menoista. Eduskunta kävi tänään valtion ensi vuoden budjetin lähetekeskustelua.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallitus otti viime vuonna velkaa 18,4 miljardia. Tänä vuonna budjettivajetta on saatu aikaiseksi 14,4 miljardin euron edestä, vaikka vuosi on vasta puolivälissä. Näihin lukuihin ei sisälly EU:n vedätysrahaston kautta muille maille lahjoitettavat ja itse käyttämämme varat, jotka kaikki lopulta rahoitetaan valtion velanotolla. Muutkin takaukset ovat kasvaneet huimasti, perussuomalaiset muistuttivat tänään eduskunnassa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eduskunnassa on puhuttu paljon taloudesta, sillä EU:n elpymispaketin lisäksi eduskunta kävi välikysymyskeskustelun hallituksen luottamuksesta. Perussuomalaiset jätti epäluottamuslauseen hallituksen puoliväliriihen tuloksista. – Odotukset Marinin punavihreää hallitusta kohtaan eivät olleet korkealla, mutta hallitus onnistui alittamaan nekin, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Oppositiopuolueet perussuomalaiset ja kokoomus suunnittelevat yhteistä välikysymystä hallituksen sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksesta. Puolueiden mukaan hallituksen sote-uudistus ei kykene vastaamaan sille asetettuihin tavoitteisiin: se ei paranna ihmisten hoitoonpääsyä eikä hillitse sote-palvelujen kustannusten kasvua. Oppositiopuolueet ovat huolissaan myös siitä, millaiset vaikutukset hallituksen maakuntamallilla on kaupungeille ja kunnille.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten odotukset Marinin punavihreän hallituksen puoliväliriihtä kohtaan eivät olleet korkealla, mutta hallitus onnistui alittamaan nekin. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron eduskunnassa asiasta pitäneen lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meren mukaan riihen tulokset eivät tarjoa tiekarttaa julkisen talouden tasapainoon.  Lue lisää >

MTV/UUTISAAMU

Vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela väitti tänään MTV:n Uutisaamu-ohjelmassa, että työperäisellä maahanmuutolla kestävyysvajeesta voidaan nipistää pois jopa miljardi euroa. Perussuomalaisten Riikka Purra kuitenkin huomautti, että Suomeen tulee ihmisiä lähinnä matalapalkka-aloille, ja tulijoiden työllisyys laskee melko pian kantaväestön työllisyyttä alemmalle tasolle. – Tällainen maahanmuutto ei paranna kestävyysvajetta, Purra sanoi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Hallitus pyrkii kaksinkertaistamaan työperäisen maahanmuuton vuosikymmenen loppuun mennessä. Perussuomalaisten Riikka Purra tuo kuitenkin esille, että enimmäkseen Suomeen saapuu väkeä matalapalkka-aloille. Yleensä tulijat saavat enemmän tulonsiirtoja kuin maksavat veroja ja samalla työllistyminen on luonteeltaan lyhytkestoista. – Tilastoista on nähtävissä, että matalapalkka-aloille saapuvien henkilöiden työllisyysaste laskee muutamien vuosien maassaolon jälkeen kantaväestön työllisyyden alle, Purra sanoo.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra tarkasteli maanantain tuumaustunnilla työllisyyden ja työttömyyden karua nykytilannetta. Purra korostaa, että työllisyyskeskustelussa pelkän työllisyysasteen käyttäminen muuttujana antaa turhan positiivisen kuvan tilanteesta, jos olemme oikeasti kiinnostuneita työllisyyden kokonaiskuvasta ja julkisen talouden tasapainosta.  Lue lisää >