Tagi: Liettua

LEHTIKUVA

Liettua houkuttelee kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita palaamaan omiin kotimaihinsa tarjoamalla ankean majoituksen, jossa saa ruuan mutta ei taskurahaa. Käteistä rahaa saa kouraan vasta siinä vaiheessa, kun suostuu vapaaehtoisesti lähtemään maasta. Suomessa pohditaan vuoden 2015 jäljiltä maahan jääneiden ”paperittomien” laillistamista. Olisiko Suomella opittavaa Liettuan menettelystä?  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUKUVA

EU:n jäsenmaiden edustajat kokoontuivat pohtimaan ulkorajojen valvontaa. Konferenssin lopuksi 16 jäsenmaata allekirjoitti julistuksen, jossa vaadittiin laittomien rajanylitysten estämiseen tiukempia toimia, kuten raja-aitoja. Suomi ei allekirjoittanut julistusta. Sisäministerin valtiosihteeri arvioi, että Suomen itärajan aitaaminen maksaisi noin 1,3 miljardia euroa eli suunnilleen saman kuin kehitysapu vuodessa ja kysyy: ”Mihin sinä käyttäisit sellaisen summan yhteistä rahaa?”  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Muutamissa eurooppalaisissa yhtiöissä on ilmennyt tuotantohäiriöitä sen vuoksi, että tuotantoketju on katkennut Liettuan ja Kiinan välillä, Politico kertoo. EU:n globalisaation edistämisestä nauttiva kauppaan keskittyvä strategia on haavoittuvainen autoritaaristen valtakuntien edessä. Liettuan ja Kiinan välinen diplomaattisen kiistan tulee toimia herätyskellona. Ongelmia muodostuu, jos EU-maat eivät tanssi Kiinan pillin mukaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Valko-Venäjän yritys horjuttaa Euroopan unionia masinoimallaan maahanmuuttokriisillä näyttäisi vetävän vesiperän. EU:lle talutusnuoraa on sommittelemassa Valko-Venäjän lisäksi myös Kiina, joka on käytännössä keskeyttänyt kaupan Liettuan kanssa. EU:n yhtenäisyys mitataan nyt siinä, seisooko EU omiensa takana, vaikka kyseessä olisi pieni jäsenmaa. Kauppakiistasta uutisoi Financial Times.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka väittää Liettuan viranomaisten heittävän makuupusseihin käärittyjä laittomia siirtolaisia rajavyöhykkeelle kuolemaan. Liettua on torjunut väitteen jyrkästi. Saksaan selvinneet ihmiset antavat tapahtumista täysin erilaisen kuvan kuin Lukašenka.  Lue lisää >

Perussuomalaiset vaati tänään suullisella kyselytunnilla, että kun Valko-Venäjä käyttää eräänlaisena sodankäynnin menetelmänä laittomia siirtolaisia Lähi-idästä, on Euroopan rajojen pysyttävä kiinni. Perussuomalaiset tekee jälleen välikysymyksen hallituksen maahanmuuttopolitiikasta ja vaatii lakiin hätätilapykälää, jonka mukaan turvapaikkahakemuksia ei poikkeustilanteessa otettaisi vastaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen esittää tuoreessa Facebook-kirjoituksessaan huolensa Valko-Venäjän pyrkimyksestä tarjota Lähi-idästä ja Afrikasta tuleville siirtolaisille väylä EU:hun Puolan, Latvian ja Liettuan kautta muun muassa auttamalla siirtolaisia rajanylityksissä. Immonen vaatii Suomelta tiukkaa rajavalvonnan linjaa ja pikaisia toimia siirtolaisvirtojen pysäyttämiseksi.  Lue lisää >

TWITTER

Valko-Venäjä on aloittanut suurisuuntaisen operaation työntääkseen maassa olevia laittomia maahanmuuttajia EU:n aluelle Puolaan ja mahdollisesti myös Liettuaan. Euroopan eri tiedotusvälineiden uutisista ja sosiaalisen median videoista välittyy massiivinen kansainvaellus kohti EU:n rajaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Puolan ja Valko-Venäjän rajalla on esitetty jo kolmen viikon ajan erikoista näytelmää, kun kolmisenkymmentä laitonta maahantuloa yrittänyttä afganistanilaista istuu raja-alueella puolalaisten ja valkovenäläisten rajavartijoiden muodostamien ihmismuurien välissä. Tilanne ei ole saanut puolalaisten mieliä heltymään siirtolaisten hädälle, vaan lähes puolet puolalaisista kannattaa aidan rakentamista rajan suojaksi.  Lue lisää >