Tagi: Liikenne

LEHTIKUVA

Elokapina-liikkeen aktivistit ovat torstaista klo 13 alkaen leiriytyneet keskelle Mannerheimintietä, jossa nämä ovat myös yöpyneet telttamajoituksessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen osoitti sisäministeri Maria Ohisalolle kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy perusteita lakia rikkovien mielenosoitusten sallimiselle.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Julkiset tiet ovat tehty liikkumista varten. Julkisen tien käytön rajoittamiselle pitää olla perusteet. Helsingissä on liikenteen kulkua estetty aikaisemminkin estetty mielenosoituksella, johon poliisi on puuttunut. Tuolloin mm. sisäministeri Maria Ohisalo, jonka toimenkuvaan kuuluvat myös poliisiasiat ja sisäinen turvallisuus, kyseenalaisti poliisin toimintaa, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Jussi Halla-aho muistutti työmiehen tuumaustunnilla, että Suomessa autoliikenteelle on pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen vuoksi harvinaisen vähän vaihtoehtoja. ”Jo ennen veronkorotusta bensiinivero oli Suomessa EU:n kolmanneksi korkein ja diesel-vero neljänneksi korkein. Suomalainen maksaa bensiinilitrastaan 70 prosenttia veroa. Rahat kipataan koronaelvytyksen nimissä Espanjaan, jossa vero on alle 50 prosenttia ja Puolaan, jossa se on alle 40...  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Maa- ja metsätalousvaliokunnan käsittelyssä oli tänään ehdotus eurooppalaiseksi ilmastolaiksi. Ehdotuksella vahvistetaan vuodelle 2050 asetettu EU:n ilmastoneutraaliustavoite, joka kattaa kaikki alat ja kasvihuonekaasut ja joka on saavutettava unionin sisäisin toimin. Artikloissa edellytetään myös, että tarvittavat toimenpiteet toteutetaan sekä unionitasolla että kansallisella tasolla.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Norjassa pyritään vähentämään varsinkin ulkomaisten autojen ulosajoja, nokkakolareita ja peräänajoja asettamalla maailman tiukimmat rengasvaatimukset. – Tästä tulisi Suomen ottaa mallia, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen.  Lue lisää >