Tagi: Minna Reijonen

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kansanedustaja Minna Reijonen ihmettelee ministerien sekä työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesten ristiriitaisia lausuntoja sähkötukien valmistelusta. Ministerien taholta on annettu ymmärtää valmistelujen alkaneen jo syksyllä, kun taas viranhaltijat ovat kertoneet saaneensa hallitukselta ohjeistuksen asiaan vasta äskettäin.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Kansanedustaja Minna Reijonen vaati selvitystä Venäjää tukevien maiden rahoittamisesta. Reijonen kysyi kirjallisella kysymyksellä ministeriltä, milloin Suomi irtisanoutuu Venäjän hyökkäyssotaa myötäilevien maiden rahoittamisesta kehitysavulla. Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin itsenäisyyspäivänä antamasta vastauksesta on tulkittavissa, ettei kehitysavun vähentämistä olla edes harkitsemassa.  Lue lisää >

KUVITUSKUVA

Eduskunta äänesti perjantaina toimeentulotukea koskevasta hallituksen esityksestä. Perussuomalaisten kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen esittivät esitykseen tarkennusta siitä, ketkä ovat oikeutettuja toimeentulotukeen. Kokoomus lähti mukaan perussuomalaisten vastalauseeseen vielä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, mutta saliäänestyksessä kokoomuksen tuki loisti jo poissaolollaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunnan talousvaliokunta käsitteli hallituksen esitystä jakeluvelvoitteen tasoista tulevina vuosina. Tänä vuonna jakeluvelvoitetta on väliaikaisesti alennettu 7,5 prosenttiyksiköllä. Uuden esityksen mukaan vastaava alennus koskisi myös ensi vuotta, mutta sen jälkeen jakeluvelvoitteen tasoa nostettaisiin tuntuvasti aina 34 prosenttiin vuonna 2030.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Maatalous on syvässä kriisissä. Tuottajat ovat vaikeuksissa, lannoitteiden hinnat ovat nousseet, ja energian hinta nousee rytinällä. Polttoaineiden hinta on kohonnut, ja tiloja lopettaa koko ajan. Kansanedustaja Minna Reijosen mukaan käynnissä on hätätila kotimaisessa ruoantuotannossa. Reijonen ihmettelee, miksi edes keskusta ei enää tunnu puolustavan maaseutua.  Lue lisää >

SU

Eduskunnassa väännettiin torstaina kättä laittomasti maassa olevien oikeudesta päästä Suomen terveyspalveluiden piiriin. Hallitus laajentaisi tätä oikeutta, koska se on heidän mielestään todella halpaa. Käsitekikkailun taakse piiloutuva hallitus vetoaa raskaana olevien naisten oikeuteen synnyttää. Mutta uudessa laissa ei ole tästä kysymys.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli tänään hallituksen esitystä, joka mahdollistaisi laajat terveyspalvelut laittomasti maassa oleville. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaisten jäsenten Arja Juvosen, Kaisa Juuson ja Minna Reijosen mielestä olisi viisainta perua koko esitys, joka ilmiselvästi hiertää hallituksessa.  Lue lisää >

Lehtikuva

Vuosien varrella venäläisten kiinteistöomistus Suomessa on lisääntynyt. Kiinteistöomistukseen vedoten Venäjältä on päässyt sodan alkamisen jälkeenkin tulemaan rajan yli Suomeen. Kansanedustaja Minna Reijonen vaatii eduskunnalle jättämässään toimenpidealoitteessa hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin venäläisomistuksessa olevien kiinteistöjen lunastamiseksi valtion haltuun.  Lue lisää >