Tagi: oppivelvollisuuden pidentäminen

PS ARKISTO

Eduskunnan koulutuspoliittisen selonteon palautekeskustelussa perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitänyt kansanedustaja Sanna Antikainen on huolissaan lasten ja nuorten koulutustasosta, joka viime vuosien aikana on kääntynyt jyrkkään laskuun. Perussuomalaiset katsoo, että suunnan kääntämiseksi koulutuspolitiikassa tulisi panostaa enemmän oppilaiden perustaitoihin ja hyvinvointiin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kansanedustaja Jukka Mäkynen on jättänyt tänään kirjallisen kysymyksen ministerin vastattavaksi koulukyytien järjestämisvelvollisuudesta kunnissa toisen asteen oppilaille. Mäkynen odottaa ministerin vastausta siihen, onko kunnan toiminta lainmukaista, kun se ei pysty tarjoamaan oppivelvollisuuden piiriin kuuluvalle lapselle koulukuljetuksia samassa kunnassa sijaitsevaan ammattioppilaitokseen.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eduskunnassa on puhuttu paljon taloudesta, sillä EU:n elpymispaketin lisäksi eduskunta kävi välikysymyskeskustelun hallituksen luottamuksesta. Perussuomalaiset jätti epäluottamuslauseen hallituksen puoliväliriihen tuloksista. – Odotukset Marinin punavihreää hallitusta kohtaan eivät olleet korkealla, mutta hallitus onnistui alittamaan nekin, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten odotukset Marinin punavihreän hallituksen puoliväliriihtä kohtaan eivät olleet korkealla, mutta hallitus onnistui alittamaan nekin. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron eduskunnassa asiasta pitäneen lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meren mukaan riihen tulokset eivät tarjoa tiekarttaa julkisen talouden tasapainoon.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on usein todennut, että jos keskusta romahtaa kuntavaaleissa, samalla päättyy puolueen taival hallituksessa. Halla-aho tarkensi arviotaan eilen AlfaTV:llä. – Keskustalla on syvällisiä strategisen tason eroavaisuuksia vihervasemmiston kanssa, joiden kanssa keskusta kuitenkin on nyt hallituksessa. Ne ovat vaikeita asioita etenkin maakuntien perinteisille keskustan äänestäjille. Tämä asetelma on omiaan aiheuttamaan painetta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Angry Birds -pelin kehittäjänä tunnettu Peter Vesterbacka on löytänyt Suomen toisen asteen oppilaitosten opiskelijakadossa markkinaraon. Vesterbackan uusi yhtiö pyrkii hyödyntämään tilannetta tuomalla maksua vastaan Suomeen lapsia kaukomailta. Liikeneuvottelut Suomen kunnissa ovat jo alkaneet.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen on huolissaan oppivelvollisuusiän nostamisesta. Tällä hetkellä suurin osa suorittaa peruskoulun jälkeen toisen asteen opinnot ilman velvoitetta. Oppijoita on kuitenkin hyvin erilaisia, eikä motivaation puutetta tai elämänhallinnan ongelmia korjata koulupakolla.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Siitä ei pääse mihinkään, että kuntiin koronan varjolla jaetut tukirahat ovat ylimitoitettuja koronan aiheuttamiin vahinkoihin, Halla-aho sanoi tänään Keskuskauppakamarin puoluejohtajien kuntavaalitentissä. Halla-aho arvosteli myös hallituksen hanketta pidentää oppivelvollisuus 18 ikävuoteen, joka käy kalliiksi kunnille ja jolla ei saavuteta asetettuja tavoitteita. Perussuomalaisten mielestä opetuksen ongelmat olisi korjattava jo perusopetuksessa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunnan sivistysvaliokunta sai myöhään perjantai-iltana valmiiksi mietintönsä oppivelvollisuuden laajentamisesta ja toisen asteen maksuttomuudesta. Perussuomalaiset jättivät mietintöön vastalauseen, sillä valiokunta asettui useiden asiantuntijalausuntojen vastaisesti puoltamaan hallituksen esitystä. Myös uudistuksen kireä aikataulu on herättänyt laajaa hämmästystä.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Keskustelu oppivelvollisuusiän nostosta on käynyt kuumana sekä puolesta että vastaan syksyn mittaan. Keskiviikkona hallintovaliokunnan demarikansanedustajat iskivät lusikkansa soppaan kehumalla uudistuksen työllisyysvaikutuksia siteeraamalla STTK:n laskelmaa, jonka mukaan oppivelvollisuuden pidennys toisi jopa 150 000 uutta työllistä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunta käsitteli tänään lähetekeskustelussa Ari Koposen alulle panemaa lakialoitetta, jonka on allekirjoittanut 103 kansanedustajaa. Enemmistön tuen saaminen lakialoitteelle ei ole aivan tavanomaista. Esimerkiksi viime vuonna vastaavia yli 100 allekirjoituksen keränneitä lakialoitteita oli vain kolme kappaletta.  Lue lisää >