Tagi: punavihreä ilmastopolitiikka

PS ARKISTO

Eduskunnassa on puhuttu paljon taloudesta, sillä EU:n elpymispaketin lisäksi eduskunta kävi välikysymyskeskustelun hallituksen luottamuksesta. Perussuomalaiset jätti epäluottamuslauseen hallituksen puoliväliriihen tuloksista. – Odotukset Marinin punavihreää hallitusta kohtaan eivät olleet korkealla, mutta hallitus onnistui alittamaan nekin, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos moittii vappupuheessaan hallitusta, joka vapun alla päättyneen kehysriihiteatterin päätteeksi linjasi työperäisen maahanmuuton kaksinkertaistamisesta. – Tämä tarkoittaa sitä, että saamme lisää ulkomaista halpatyövoimaa heikentämään työehtoja, lisäämään työttömyyttä ja rasittamaan maan julkista taloutta. Kauniista säästä huolimatta tilanne on kolea, niin opiskelijoille, duunareille kuin koko Suomen kansalle, Grönroos sanoo.  Lue lisää >

Lehtikuva

Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposen mukaan sähköllä kulkevat ajoneuvot eivät ole lainkaan niin ekologisia kuin valtiot ja autoteollisuus mielellään antavat ymmärtää. Sähköautojen tuotanto ei ole ekologista, ja niiden akkuihin tarvittavia metalleja louhitaan erittäin epäeettisissä olosuhteissa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas kritisoi ankarasti vihreää nykyideologiaa ja ilmastonmuutoksen varjolla tehtävää isoa bisnestä, jotka jo nyt ovat aiheuttaneet suoranaisia ekokatastrofeja ympäri maailmaa. Erityisen ihmeissään hän on Suomen hallituksen ilmastotavoitteista, jotka kunnianhimossaan ylittävät koko muun läntisen maailman.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunta aloitti tällä viikolla EU:n niin sanotun elvytyspaketin käsittelyn. Paketti on jopa 750 miljardin euron tuki- ja lainapaketti, jossa Suomi on nettomaksajan asemassa. Viimeisimpien tietojen mukaan Suomi maksaisi pakettiin 6,6 miljardia euroa, mutta saa takaisin vain 2,7 miljardia. Perussuomalaiset tyrmäävät ajatuksen ja ovatkin valmistelemassa välikysymystä asiasta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallitus jakaa Suomen kunnille tänä vuonna jopa miljardi euroa ylimääräistä rahaa. Pääministeri Sanna Marin perusteli ratkaisua eilen Ilta-Sanomien puheenjohtajatentissä sillä, että hänen mielestään kunnat tarvitsevat rahat. Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon mukaan koronan varjolla on kuitenkin sivuutettu julkisen talouden krooniset ja rakenteelliset ongelmat, jotka olivat olemassa jo ennen koronaa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas on jättänyt ministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen siitä, mikä tulee olemaan pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteen hintalappu verrattuna siihen, jos Suomi noudattaisi EU:n yhteistä, vuoteen 2050 tähtäävää tavoitetta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suomen osallistuminen EU-elvytyspakettiin osuu kipeästi myös kuntien talouteen, koska elvytyksen maksajiksi joutuvat kunnissa asuvat palkansaajat ja yrittäjät. – Suomi valitettavasti maksaa EU:lle sellaista rahaa, joka Suomi voisi käyttää täällä omien elinkeinojensa ja kilpailukyvyn turvaamisen ja kohentamiseen, Jussi Halla-aho sanoo.  Lue lisää >