Tagi: Teollisuus

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten työmiehenä 13 vuotta toiminut Matti Putkonen avaa tuoreessa Työmies-elämäkertateoksessa värikkäitä vaiheitaan niin uraltaan ammattiyhdistysliikkeessä kuin politiikan taustavaikuttajana. Putkonen kertoo myös kunnioittavansa suuresti luontoa, vaikka fanaattista viherväkeä kohtaan sietokyky on usein ollut koetuksella.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset haluaa tehdä teknisesti ja taloudellisesti kestävää ilmasto- ja energiapolitiikkaa, joka vahvistaa Suomea ja samalla pitää energian hinnan kohtuullisella tasolla. Kokoomuksen puoluejohto sen sijaan luottaa yhä kunnianhimoisempiin ilmastotoimiin, vaikka tuoreen mielipidetiedustelun mukaan se ei suinkaan ole edes kokoomuksen kannattajille mieluista.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustajat Ritva Elomaa ja Jari Koskela näkevät, että edessä olevat vaalit antavat kansalle mahdollisuuden pelastaa suomalaisten huoltovarmuutta ja omavaraisuutta tukeva maaseutu, jota keskustan tukema vihervasemmistolainen hallitus on kuluvalla kaudella kurittanut kohtuuttoman paljon muun muassa niin kutsutuilla ilmastotoimilla.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari tähtää takaisin eduskuntaan Satakunnan vaalipiiristä. Hän korostaa, että Suomen oman päätösvallan säilyttäminen tulevina vuosina on erityisen tärkeää, koska EU on kehittymässä liittovaltion suuntaan ja päätösvaltaa on valumassa pois jäsenvaltioilta. Huhtasaari sanoi tänään Ilta-Sanomien vaalimessuilla, että Suomen ääni ei EU-päätöksenteossa juuri enää kuulu, koska monet asiat tehdään määräenemmistöpäätöksin.  Lue lisää >

YLE

Ylen suuressa vaalitentissä eilen kävi ilmi, että vihreät suhtautuu denialistisesti tutkittuun tietoon, jos tieto ei ole yhdenmukaista vihreiden ilmastohankkeiden kanssa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra puolestaan huomautti Ohisalolle, että vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteeseen ei ole edes mahdollista päästä muuten kuin muuttamalla hiilinielujen laskentatapaa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Ylen MOT-ohjelma paljasti, että suomalaisten taskuista on siirtynyt sähkön hintakriisin aikana jopa viisi miljardia euroa ylimääräistä energiayhtiöille. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomauttaa, että energiayhtiöiden tuotantokustannukset ovat pysyneet jotakuinkin samoina, joten voittoa ei voida mitään miltään osin pitää ansaittuna.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela varoittaa venäläisten tekemien kiinteistökauppojen riskeistä ja korostaa koko maan pitämisen elinkelpoisena olevan myös turvallisuuskysymys. Venäjän hyökkäyssodasta huolimatta venäläisten kiinteistökauppojen määrä nousi vuonna 2022 jopa 64 prosentilla edellisvuodesta.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten tuore energia-, ilmasto- ja teollisuuspoliittinen ohjelma Sinivalkoinen siirtymä esittelee teknisesti ja taloudellisesti kestäviä toimenpiteitä, joilla sekä minimoidaan päästöjä että samalla lasketaan sähkön ja polttoaineiden hintoja. Ohjelman toimenpiteiden myötä samalla annetaan suomalaisille työtä, ostovoimaa ja hyvinvointia.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion mukaan viime vuosina koetut kansainväliset kriisit ovat opettaneet, että Suomen huoltovarmuuden taso pitää jatkossakin pystyä turvaamaan poikkeusaikoina. – Kaikki se, mitä voidaan tehdä kotimaassa, on syytä tehdä niin hyvin kuin mahdollista, Tavio sanoo.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Asiantuntijat moittivat Marinin hallitusta energiakriisin hoidosta, jonka taustalla on vihreän siirtymän politiikkatoimet. Vielä viime talvena ympäristö- ja ilmastoministerin tehtävässä toiminut Emma Kari (vihr) yritti kuitenkin uskotella, ettei ilmastotoimista pidä tinkiä lainkaan, koska ne muka suojaavat energian ja polttoaineiden hintojen nousulta.  Lue lisää >