Tagi: Turvallisuus

LEHTIKUVA

Ylitorniolaisessa koulussa ulkomaalaistaustainen 16-vuotias poika raiskasi 13-vuotiaan tytön. Tähän ei tietenkään ole syyllisenä sukupuolineutraalit vessat. Kansanedustaja Ari Koponen on kuitenkin sitä mieltä, että tästä kummunnut keskustelu sukupuolineutraaleista vessoista osoittaa, että Woke-hullu ideologia on ajanut tyttöjen ja naisten turvallisuuden edelle.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Sekä Yle että Kuntaliitto ovat muiden medioiden ohessa marraskuun aikana uutisoineet Itä-Suomen kuuluvuushaasteista 3G-verkon alasajon seurauksena. Perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo hallituksen ottavan kansalaisten palautteet kuuluvuushaasteista vakavasti.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suomen talous on jo vuosia jatkuneen velkarallin seurauksena aivan järkyttävässä tilassa. Tilanne on täysin katastrofaalinen, ja nyt on aivan viimeinen tilaisuus tehdä käännös tälle kestämättömälle talouspolitiikalle, jota Marinin ja Saarikon hallitus viime hallituskaudella ajoi, toteaa kansanedustaja Miko Bergbom.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Eduskunnassa on viime aikoina puhuttu paljon erilaisista sosiaaliturvan muodoista. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on kuitenkin rakennettu työllä. Ylläpidämme verovaroin erilaisia julkisia palveluita, joilla takaamme kansalaisillemme koulutuksen, terveydenhuollon, katon pään päälle ja turvallisen ympäristön elää.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa iloitsee panostuksista veteraaneille, reserviläisille ja sotiemme muiston vaalimiseen. Kansanedustaja Timo Vornanen on tyytyväinen hallituksen Pohjois-Karjalaan kohdistamiin joululahjarahoihin. Kansanedustaja Jenna Simulaa ilahduttaa erityisesti suomalaisten turvallisuuteen satsattava lisäraha.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Valtiovarainvaliokunta on tänään antanut mietintönsä myös maan turvallisuuden kannalta tärkeisiin hallinnonaloihin liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja, hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtaja Jari Ronkainen haluaa nostaa tärkeimpinä lisämäärärahoina esille Maanpuolustuskoulutus MPK:n toimintaa turvaavat noin 800 000 euroa, Reserviläisliitto ry:n 100 000 euroa sekä Suomen Reserviupseeriliiton 100 000 euroa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Euroopan komissio on antanut joulukuussa 2021 asetusehdotuksen koskien välineellistämistilanteita siirtolaisuus- ja turvapaikka-asioissa. Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen ihmettelee esityksen hitaanlaista etenemistä ja kysyy, hidastellaanko sitä tahallaan, jotta siitä saataisiin tehtyä pakettidiili EU:n turvapaikkasäädösten kanssa.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Eduskunnan puhemies, presidentinvaalikampanjansa tänään avannut Jussi Halla-aho muistuttaa, että seuraavaksi valittavalla presidentillä on ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisen ohella muitakin tärkeitä tehtäviä. Halla-aho korostaa kykyä tunnistaa, ehkäistä ja ratkaista maahan ja kansaan kohdistuvia ongelmia ja uhkia.  Lue lisää >