Tagi: Velkaantuminen

LEHTIKUVA

Suomen talous on jo vuosia jatkuneen velkarallin seurauksena aivan järkyttävässä tilassa. Tilanne on täysin katastrofaalinen, ja nyt on aivan viimeinen tilaisuus tehdä käännös tälle kestämättömälle talouspolitiikalle, jota Marinin ja Saarikon hallitus viime hallituskaudella ajoi, toteaa kansanedustaja Miko Bergbom.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Argentiinan presidentiksi on valittu mies, joka todella jakaa ihmisten mielipiteet. Hän on kannattajiensa jumaloima ja vastustajiensa vihaama. Toimittajien mielestä hän on ”äärioikeistolainen” ja kaiken kukkuraksi ilmastodenialisti. Javier Milei ei pidä poliittisesta korrektiudesta eikä epäröi kutsua vastustajiaan ”paskavasemmistoksi”. Ei ihme, että monet vasemmistolaiset purskahtivat itkuun kuultuaan vaalituloksen. Mutta onko Javier Milei uusi Bolsonaro, Trump vai Zelenskyi?  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Valtiovarainministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on laatia ehdotuksia julkista taloutta vahvistaviksi lisätoimiksi. Valtiovarainministeri Riikka Purran mukaan uuden työryhmän tehtävä on vastuullinen ja haastava. – Etenkin valtion holtiton velkaantuminen on saatava loppumaan, joten kaikenlaiset lisätoimet ovat mahdollisia.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Oppositiopuolueet SDP, vasemmistoliitto ja vihreät jättivät tiistaina välikysymyksen nuoriin kohdistuvista leikkauksista. Hallituspuolueiden nuorisojärjestöt pitävät opposition nuoriin kohdistuvaa välikysymystä keppihevosena omien poliittisten tavoitteiden esille nostamiseen vailla aitoa huolta nuorista.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Kansanedustaja Sara Seppänen kirjoittaa Uusi Rovaniemi -lehden kolumnissa 9.11. hallitusohjelman kaikkien työelämän uudistusten tavoitteena olevan paremman työllisyystilanteen ja valtion talouden tasapainon. Näitä hyvää tekeviä uudistuksia on vasemmistopuolueiden vaikea hyväksyä. Uudistusten tavoitteena on nimenomaan lisätä työpaikkoja.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron keskustan välikysymykseen sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalveluista sekä hyvinvointialueiden rahoituksen turvaamisesta esitti kansanedustaja Minna Reijonen. Reijonen lupasi hallituksen käärivän hihat ja ryhtyvän hartiavoimin töihin sille jätetyn sotkun korjaamiseksi. Ensin Reijonen kuitenkin halusi muistettavan, miten tähän on tultu.  Lue lisää >

KUVAKAAPPAUS/YLE

Hallitusohjelman kirjaukset työmarkkinoiden ja sosiaaliturvan uudistuksista eivät miellytä ay-liikettä. Ammattiyhdistysväki on tällä viikolla ilmoittanut käynnistävänsä mielenilmaisuja ja työtaistelutoimia ympäri Suomea. Ay-johtajien retoriikka on entiseen tapaan sangen värikästä, mutta ei useinkaan tosiasioihin perustuvaa. Valtiovarainministeri Riikka Purran mukaan liittojen yhteydet poliittiseen vasemmistoon olisi myös syytä tuoda vahvemmin esille.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraillut valtiovarainministeri Riikka Purra kuvaa valtiontalouden tilanteen edellyttävän lähivuosina tiukkaa budjettikuria, jossa säästöjä tehdään monelle sektorille. Samaan aikaan hallituksen toteuttama työlinja pyrkii poistamaan työnteon kannustinongelmia. Purran mukaan julkisen velan kasvu on mahdollista taittaa vielä tällä hallituskaudella, mikäli hallitus saa istua ja pääsee tavoitteisiinsa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Auto on se menopeli, jolla suurin osa meistä on tullut synnytyslaitokselta kotiin. Auto on myös se, jonka kyydissä viimeinen keikka hoituu. Auto on kiinteästi mukana lähes jokaisen suomalaisen arjessa, muistutti liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne Mikkelissä pitämässään puheessa.  Lue lisää >