Tagi: Ville Vähämäki

PS ARKISTO

Mitä eurohaluttomien italialaisten roikottaminen euroalueessa lopulta tulekaan maksamaan Suomelle? EKP on ostanut joka ainoan Italian emissioiman velkakirjan taseeseensa huhti- ja toukokuussa. Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Vähämäki uskoo EKP:n osto-ohjelmien paisuvan nykyisestä. Lähestulkoon kaikki ekonomistit uskovat samoin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallitus esittää, että Suomi osallistuu yli 800 miljoonan euron vastuilla uusiin euroalueen tukimekanismeihin. Syyksi kerrotaan hallituksesta, että Suomi haluaa olla yhdessä mukana pelastamassa Euroopan maita koronakriisin keskeltä. Perussuomalaisten mukaan paketeilla pelastetaan lähinnä vain huonosti asioitaan hoitaneita valtioita kuten Italiaa sekä yksityisiä pankkeja.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Koronabondien idea saattaa jäädä kuolleeksi kirjaimeksi, mutta tämän yhteisvastuun lippulaivan takana hiipii varsinainen armada muita yhteisvastuullisia tukielementtejä. Eurooppaan on kaavaillussa EKP:n satojen miljardien eurojen tukiohjelmien lisäksi yhteistä työttömyysturvaa sekä yritystukea Euroopan investointipankki EIP:n kautta.  Lue lisää >

Koronaviruksen vuoksi tehtyjen rajoitustoimien vuoksi kaikki Euroopan maat joutuvat taloudelliseen kurimukseen. Yhteinen kurimus tarkoittaa sitä, että jokainen EU-jäsenmaa joutuu nostamaan velkaa. Euroopassa on virinnyt keskustelua siitä, että luotoille pitäisi olla yhteisvastuullinen yhteinen takaus. Perussuomalaiset ihmettelevät Euroopan hinkua saada muiden allekirjoitus numeroimattomien sekkien taakse.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kun Suomen hallitus päätti valmiuslain käyttöönotosta, perusteluna oli, että pelkillä virkamiesten suosituksilla ei välttämättä päästä tavoitteeseen, vaan rajumpiakin toimia tultaisiin mahdollisesti tarvitsemaan. Niiden toimien aika on nyt. Näin toteavat perussuomalaiset kansanedustajat Ville Vähämäki, Toimi Kankaanniemi ja Sami Savio tiedotteessaan. He esittävät 40 kohdan toimenpidelistaa ihmishenkien ja talouden säästämiseksi koronalta.  Lue lisää >