Vihreiden kansanedustaja Jani Toivolaa nähdään vain harvoin eduskunnan täysistunnossa. Hän on kuitenkin ehtinyt tehdä edustajana ollessaan rahallisesti arvokkaita keikkatöitä ja maksanut taksimatkansa eduskunnan taksikortilla myös sairauslomansa aikana. Valtiopäivätoimia tai vastaavia saavutuksia on kertynyt vähänlaisesti.

Kansanedustaja Jani Toivola (vihr.) ei enää asetu ehdolle kevään eduskuntavaaleissa. Toivola kertoo, että päätös oli iso ja vaikea.

– Tärkeimpänä syynä päätökselle on pieni tyttäreni. Tässä hetkessä koen, että minulle on mahdotonta yhdistää pienen lapsen yksinhuoltajan arki ja vaativa työ eduskunnassa, Toivola kirjoitti Facebookissa.

Lapsiperheen isän arkea on varmasti hankalaa yhdistää vaativaan lainsäätäjän työhön, joten Toivolan päätös vetäytyä eduskunnasta on ymmärrettävä…ei kun…

Suomen Uutisten toimitus pahoittelee epätarkkuutta. Kansanedustaja Toivola on todellakin edellä mainituilla sanankäänteillä perustellut vetäytymistään eduskunnasta, mutta se tapahtui jo neljä vuotta sitten – lokakuussa 2014. Sen jälkeen Toivola pyörsi puheensa ja päätti asettua uudestaan ehdolle.

Nyt – lokakuussa 2018 – Toivola aikoo jälleen jäädä pois tulevan kevään eduskuntavaaleista.

Toivolan läpimeno olisi epävarmaa

Jani Toivola valittiin eduskuntaan jo vuoden 2011 vaaleissa. Hän siis ilmoitti keskiviikkona 3.10. jo toisen kerran urallaan vetäytyvänsä eduskunnasta. Päätös lienee kypsynyt pakon sanelemana, sillä Toivola on viime viikot ryvettynyt ollessaan erilaisten rahakohujen keskipisteessä. Vihreiden gallup-kannatus on myös pitkään ollut alavireinen, eikä läpimenoa voida pitää varmana.

Tällä kertaa mies myönsi itsekin, että on tullut töppäiltyä.

- Totta kai viime viikkojen asiat ovat osa sitä päätöstä olleet. Ja varmaan yleisellä tasolla sitä jokainen miettii, kun vaalit lähestyy, että haluaako jatkaa ja miten on vuodet mennyt. Monen asian summa ja tämä on ollut yksi niistä, Toivola kertoi Ilta-Sanomille.

Taksin ovet paukkuivat 1 039 kertaa

Toivolan skandaalinkäryinen syksy käynnistyi Iltalehden uutisesta, jossa kerrottiin Toivolan käyttäneen eduskunnan taksikorttia tällä vaalikaudella jo 1 039 kertaa. Veronmaksajille tämä tarkoitti 22 000 euron laskua.

Sen jälkeen otsikoihin nousivat Toivolan kulukorvaukset: Toivolalle oli maksettu korotettua 1 315 euron kulukorvausta tyhjillään olevasta kakkosasunnostaan Riihimäellä, vaikka Toivola oikeasti asuu Helsingissä.

Epäselvään tilanteeseen sopii hyvin se, että Toivola on valittu eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä, jossa hän siis ei asu eikä ole kirjoilla. Toivola selitteli sekavaa asumisjärjestelyään ja korvauksien nostamista siten, että olisi muka juuri perheensä kanssa muuttamassa Helsinkiin.

Keikkatöitä sairauslomalla

Myöhemmin ilmeni, että Toivola oli höylännyt eduskunnan taksikorttia myös sairauslomiensa aikana sekä tehnyt rahallisesti arvokkaita keikkatöitä sairaana ollessaan. Sairauslomalla ollessaan Toivola teki puhujavierailuja kouluihin, joista vierailuista hänelle maksettiin myös palkkio. Ilta-Sanomien laskelmien mukaan kyse olisi ollut yhteensä jopa yli 30 000 euron summasta.

Toivolalle kouluvierailut ovat toki mukava lisä jo muutenkin korkeaan kansanedustajan palkkioon. Uusimpien verotietojen mukaan Toivolan vuositulot ovat 94 645 euroa.

Mukavaa eduskuntaelämää on siis jatkunut lähes kahdeksan vuotta eikä rahantuloa ole mitenkään voinut estää. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, mitä Toivola on oikeasti saanut aikaan eduskunnassa.

Masentui ensimmäisellä kaudellaan

Aivan ensimmäiseksi huomio kiinnittyy pitkiin poissaolojaksoihin. Jo ensimmäisellä eduskuntakaudellaan Toivola masentui ja jäi pois eduskunnasta. Joulukuussa 2016 Toivola masentui jälleen sillä seurauksella, että hänet nähtiin eduskunnassa seuraavan kerran vasta syksyllä 2017, jolloin poissaolo oli kestänyt yhtäjaksoisesti jo seitsemän kuukautta.

Tässä kohden tarkennettakoon, että vaikka kansanedustajat yleensä toimittavat lääkärintodistuksen sairaudestaan eduskunnan hallinnolle, varsinaista sairauslomaa kansanedustajilla ei ole.

Kansanedustajan 6 510 euron palkkio maksetaan edustajalle täysin riippumatta siitä, onko kansanedustaja poissa sairauden tai minkä tahansa muun syyn vuoksi. Kuten Toivolan tapauksesta käy ilmi, myös taksikorttia on mahdollista vinguttaa vaikka sairastuisikin.

Valitti uupumustaan naistenlehdelle

Syksyllä 2016 Toivola tilitti raskasta arkielämäänsä Me Naiset -lehdelle ja tunnusti tuolloin käyneensä syvissä vesissä.

– Olin uupunut vaativasta työstä, jolle en löytänyt merkitystä ja pienen lapsen yksinhuoltajuudesta. Niiden yhdistelmä vaatii paljon, Toivola myönsi.

Samaan aikaan Toivola viimeisteli omaelämänkerrallista kirjaansa Musta tulee isona valkoinen, jossa hän kuvailee erilaisuuden kokemustaan Suomessa.

Eduskunnan poissaolotilastojen kuningas

Toivola on pitkään ollut kärjessä tilastoissa, jotka kuvaavat kansanedustajien poissaoloja eduskunnan täysistunnoista. Jo vaalikaudella 2011-2015 Toivola oli poissa peräti 123 täysistunnosta, mikä nosti hänet poissaolotilastojen kuninkaaksi. Tuolloin poissaoloihin tosin vaikutti vahvasti vanhempainvapaa 30.11.2013-31.8.2014, jona aika kysymys oli ”muista poissaoloista.”

Vuonna 2015 alkaneella eduskuntakaudella Toivolaa on nähty eduskunnan suuressa salissa entistäkin harvemmin. Tilastojen mukaan Toivola on ollut pois 140 kertaa, kun täysistuntoja on ollut yhteensä 455. Näin ollen suurin piirtein joka kolmas täysistunto on jäänyt väliin. Toki poissaolot osin selittyvät pitkällä sairauslomajaksolla.

Toivola ei ollut paikalla myöskään perjantaina 21. syyskuuta, jolloin eduskunta äänesti ulkoministeri Timo Soinin (sin.) luottamuksesta. Monet ovat arvelleet, että Toivolan käyttämä taksi juuttui tuolloin Helsingin keskustan iltapäiväruuhkaan, eikä Toivola sen vuoksi ehtinyt Arkadianmäelle äänestämään.

Oma ryhmyrikin arvosteli Taksi-Toivolan

Toivolan aktiivisuus taksinkäyttäjänä on siis ollut kääntäen verrannollista hänen aktiivisuuteensa kansanedustajana. Taksin takapenkillä on vierähtänyt todella pitkä aika, kun ottaa huomioon, että tällä vaalikaudella Toivola on ollut poissa joka kolmannesta täysistunnosta.

Koska Toivolaa ei eduskunnassa useinkaan nähdä, looginen seuraus on, ettei häntä myöskään siellä kuulla. Vuonna 2015 alkaneella vaalikaudella Toivola on käyttänyt vain 75 puheenvuoroa, eli vähiten koko vihreiden eduskuntaryhmässä.

Vertailun vuoksi: puheenjohtaja Touko Aalto on ollut äänessä 465 kertaa ja vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen 355 kertaa.

Sairauslomalla oleva Aalto ei ole julkisuudessa kommentoinut Toivolan taksi- ja rahaskandaaleja, mutta Mikkonen toimitti äskettäin julkisuuteen tiedotteen, jossa hän ilmoitti nuhdelleensa Toivolaa sen jälkeen kun oli perehtynyt Toivolan antamiin selityksiin.

– Koska kansanedustajan tehtävässä on kyse luottamuksesta, huolimattomuuteen ja leväperäisyyteen ei ole varaa kansanedustajan tehtäviin sisältyvien etujen käytössä. Siksi moitteet ovat tarpeen, Mikkonen totesi.

Mikkonen ilmoitti myös pitävänsä menettelyä paheksuttavana.

Vihreiden sekoilut näkyvät gallupeissa

Toivolan toilailujen paljastuminen sattui vihreille huonoon aikaan, sillä puheenjohtaja Aallon paluu sairauslomalta ei ole tiedossa. Vihreiden kannalta tilanne on ikävä, sillä puolueen gallup-kannatus on kääntynyt laskuun. Ylen tuoreen gallupin mukaan vihreitä kannattaisi tällä hetkellä 11,6 prosenttia. Syyskuun 2017 huippulukemasta kannatus on laskenut jo yli viiden prosenttiyksikön verran.

Toivolan ansiosta vihreiden tilanne tuskin on ainakaan paranemassa, mutta myös muiden puolueen toimijoiden töppäilyt näkyvät laskevassa kannatuksessa.

Sairauslomaansa ennen Touko Aalto nähtiin mediassa ilman paitaa piiskaamassa miesten takapuolia tukholmalaisessa yökerhossa. Tukholman-keikan jälkeen vihreiden laskeneen kannatuksen kommentointi osoittautui Aallolle liian raskaaksi. Seurauksena oli sairastuminen.

Valehtelua, lentokoneriehumista ja outoja insestiväitteitä

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari jäi äskettäin kiinni valehtelusta, kun hän väitti pääministeri Juha Sipilän (kesk.) sanoneen, että naisten oikeuksista noussut keskustelu olisi muka Sipilän mielestä iljettävää. Karin väite oli omille kannattajille suunnattu vaalitemppu, joka oli keksitty juttu.

Vihreiden lainsäädäntösihteerin Aino Pennasen lentosabotaasi on parhaillaan syyteharkinnassa. Tapauksessa oli kyse siitä, että kesällä Pennanen riehui lentokoneessa yrittäen estää palautuslentoa. Pennasen temppu ei onnistunut ja poliisi poisti hänet lentokoneesta. Poliisi tutki välikohtausta rikosnimikkeillä ilmailurikkomus ja haitanteko virkamiehelle.

Vihreä kaupunginvaltuutettu Fatim Diarra puolestaan kirjoitti jo viime syksynä Facebook-tilillään näin: ”Jos haluaa asua metsässä niin ole hyvä, mutta ihan turha odottaa samaa palvelutasoa ja metsässä on anketa, ainoa syy sinne on insesti ja se että kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua.”

Jälkikäteen Diarra selitti insestiväitteitään, että kyse oli hänen mielestään ”huonosta huumorista.”

SUOMEN UUTISET