Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Tavio kritisoi laittomasti maassa olevien paluurahan korotusta. Tavio ihmettelee, että Suomen hallitus, joka leikkaa suomalaisilta ja ottaa lisää velkaa, korottaa maassa laittomasti olevien paluurahaa.

Tavion mukaan hallituksen tulisi ennemmin panostaa palautusten tehostamiseen.

Kansainvälisen oikeuden mukaan jokainen valtio on vastuussa omista kansalaisistaan, eikä voi evätä näiltä maahanpääsyä. Tavio katsoo, että Irak rikkoo kansainvälistä oikeutta estäessään omien kansalaistensa palautuksia.

Suomi ei ole vastuussa Irakin kansalaisista

Irak ei ota vastaan Suomesta muita kuin vapaaehtoisesti palaavia, mikä on johtanut siihen, että irakilaisia oleskelee Suomessa laittomasti.

Tavion mukaan tilanne on kestämätön.

– Laittomasti Suomessa olevien irakilaisten palautukset eivät voi perustua yksistään vapaaehtoisuuteen ja heille maksettavan paluurahan houkuttelevuuteen.

– Irak on pakotettava tavalla tai toisella ottamaan vastaan omat kansalaisensa. Suomi ei ole kansainvälisoikeudellisessa vastuussa Irakin kansalaisista. Koska Irak jatkaa palautusten estämistä, tulee Suomen ryhtyä vastatoimiin esimerkiksi asettamalla irakilaiset ehdottomaan maahantulokieltoon.

SUOMEN UUTISET

Tagit