Pääministeri Juha Sipilä jätti tänään hallituksen eropyynnön vedoten sote-uudistuksen kaatumiseen, vaikka oikeasti kyse on Sipilän ja keskustan suosion laskusta, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio.

– Tällainen härski vaalitemppu maan pääministeriltä juuri ennen vaaleja ei kuulu länsimaiseen demokratiaan. Vastaavaa ei ole ikinä nähty Suomen historiassa.

Sipilä ei aja Suomen etua

Tavio sanoo, ettei keskusta olisi missään nimessä panikoinut näin, ellei sen gallup-kannatus olisi kovassa laskussa.

– Sipilä ei aja nyt Suomen etua, vaan keskustapuolueen etua.

– Sipilä on pyrkinyt esiintymään ”tulos tai ulos” -miehenä ja nyt hän esiintyy siten, kuin olisi pitänyt sanansa. Todellisuudessa ero on vastuunpakoilua, Tavio toteaa.

Poliittista teatteria

Eronnut hallitus jatkaa toimitusministeristönä vaaleihin asti, joten Sipilä ei edes lähde ennen vaaleja mihinkään.

– Poliittinen teatteri on ilmiselvää.

– Juha Sipilä ei kestänyt kannatuksen laskun painetta ja sortui vaalitemppuun. Vastuullinen pääministeri olisi edennyt vaaleihinkin pääministerinä, Tavio painottaa.

SUOMEN UUTISET