Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio on jättänyt eduskunnassa lakialoitteen Suomen kansalaisuuden saamiseen edellytettävän asumisaikavaatimuksen merkittävästä nostosta.

Nykylain mukainen yleinen asumisaikavaatimus on viisi vuotta ja turvapaikan saaneille neljä vuotta. Tavio esittää asumisaikavaatimusta nostettavaksi kymmeneen vuoteen.

Osoitus Suomeen sopeutumisesta

Suomen asumisaikavaatimus on useita Euroopan maita matalampi. Esimerkiksi Itävallassa yleinen asumisaikaedellytys on kymmenen vuotta, Tanskassa yhdeksän vuotta, Saksassa kahdeksan vuotta ja Norjassa seitsemän vuotta.

– Suomen kansalaisuuksia jaetaan nykyisin liukuhihnalta, mikä osoittaa arvostuksen puutetta ja välinpitämättömyyttä tänne tulevia kohtaan. Kansalaisuuden tulisi olla kunnia ja osoitus kiistattomasta sopeutumisesta Suomalaiseen yhteiskuntaan, Tavio linjaa.

– Minimaalisen sopeutumisen vaatiminen ja nopea kansalaisuuden myöntäminen ovat huomattava vetovoimatekijä siirtolaisille.

Neljä vuotta ei riitä

Tavion mukaan kansalaisuutta ei tule antaa, ennen kuin sitä hakevan ulkomaalaisen nuhteettomuus ja sitoutuminen yhteiskuntaan on varmistettu.

– Suomen kansalaista ei voi karkottaa, joten emme mahda nykyisin mitään, jos henkilö tekee ensimmäisten Suomessa asumiensa vuosien aikana sellaisia rikoksia, joihin hänen syyllisyytensä käy ilmi vasta sitten, kun Suomen kansalaisuus on jo myönnetty.

– Nykyisissä neljässä vuodessa emme opi tietämään henkilöstä vielä paljoakaan. Esittämissäni kymmenessä vuodessa näkisimme paljon paremmin, ansaitseeko henkilö kansalaisuuden, Tavio toteaa.

SUOMEN UUTISET