– Meillä on aate, ohjelma ja kyky saada tavoitteita läpi. Tämä ottaa oppositiossa koville, Sampo Terho sanoi Porissa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho totesi perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Porissa, että kahdenkymmenen oppositiovuoden jälkeen perussuomalaisten nousu hallitukseen näkyy jo kaikilla politiikan aloilla.

– Hallitustyö on tekemistä siinä missä oppositiotyö on puhumista. Olemme lyhyessä ajassa jo muuttaneet esimerkiksi Suomen maahanmuuttopolitiikkaa. Se on nyt järkevämpää ja tiukempaa kuin koskaan aikaisemmin. Oppositio jopa kutsuu hallituksen maahanmuuttolinjaa ”nuivaksi”.

– Olemme muuttaneet myös Suomen EU-politiikkaa. Suomesta ei lähde kriisimaille yhtään uutta rahaa. Vain edellisten hallitusten vakausmekanismeille jo antamia rahoja emme pysty enää taikomaan takaisin. Suomi ajoi vieläpä ainoana EU-maana Kreikan euroeroa. Lisäksi Suomen nettomaksajuus on pienentynyt, ja hallitusohjelma torjuu ensi kertaa liittovaltiokehityksen ja korostaa nimenomaan kaupallisen yhteistyön kehittämistä, Sampo Terho sanoi.

Hän korosti, että perussuomalaiset on jo osoittanut olevansa luotettava valtionhoitajapuolue.

– Meillä on aate, ohjelma ja kyky saada tavoitteita läpi. Tämä myös ottaa oppositiossa koville.

– Edellinen hallitus hävitti Suomesta yli 100 000 työpaikkaa silloin kun niitä olisi eniten tarvittu. Tilanne kuitenkin kääntyy oppositiota vastaan, kun työpaikat Suomessa lisääntyvät, kuten ne ovatkin jo lisääntyneet.

SUOMEN UUTISET