YHDYSVALLAT | Tutkiva journalisti Daniel Greenfield syyttää identiteettipolitiikointia New York Cityn kyvyttömästä kriisijohtamisesta. Terveysviranomaiset ovat mm. siirtäneet painopistettä konkreettisesta lääketieteellisestä osaamisesta ideologiseen aktivismiin, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden agitointiin. New Yorkin koronakriisi muistuttaa dramaattisella tavalla siitä, ettei ylivertaisistakaan kyvyistä rakenteellisen rasismin aistimisessa ole suojaamaan terveyttä tai pelastamaan ihmishenkiä oikean kulkutaudin edessä. Ideologinen fanatismi on suorastaan pahentanut tilannetta hidastamalla tarvittaviin toimenpiteisiin ryhtymistä ja vähättelemällä tarvetta varovaisuuteen.

Kaikista maailman valtioista eniten rekisteröityjä koronavirustartuntoja on Yhdysvalloissa, jossa vahvistettuja tapauksia on kirjoitushetkellä n. 400 000, ja kuolemantapauksia jo yli 12 000. Epidemia lähti leviämään maassa kiihtyvään tahtiin vasta jälkijunassa suurimpiin Euroopan maihin verrattuna. Yhdysvaltojen ja samalla koko maailman metropoleista pahin tilanne on New Yorkissa, jonka osavaltion alueella tartuntoja on jo n. 140 000, eikä uusien tartuntojen päivävauhti ole ehtinyt hidastua merkittävästi. Vertailun vuoksi mm. Iso-Britannian tartuntaluku on yli 55 000, ja Kiinan ilmoittamat tartuntaluvut epidemian ajalta ovat yli 82 000. Suomessa tartuntoja on kirjoitushetkellä n. 2300. New Yorkin lukemat ovat erityisen huolestuttavia, sillä väkilukuunkin suhteutettuna osavaltiossa tartuntoja on jo lähes 20-kertainen määrä Suomeen verrattuna.

New York Cityn vasemmistojohtoinen hallinto oli varautunut heikosti epidemiaan. Kaupungin hallinto ja terveysviranomaiset eivät myöskään ottaneet maailmalta jatkuvasti kantautuneita toistaan vakavampia koronauutisia tosissaan viikkokausiin. Viranomaisviestinnässä saattoi välittyä vielä maaliskuun kynnykselläkin ajatus, että koronan pelko olisi tartuntaa vakavampaa. Tällä hetkellä tiheällä metropolialueella on rekisteröity koronatartuntoja lähes yhtä paljon kuin Etelä-Euroopan kriisimaissa Italiassa ja Espanjassa.

Terveysviranomaisen politisoituminen

Amerikkalainen tutkiva journalisti Daniel Greenfield syyttää kirjoituksessaan New York Cityn kehnosta varautumisesta ja kriisinhoitovalmiudesta viranomaisten radikaalia politikointia. Hänen mukaansa kaupunki maksaa nyt korkeaa hintaa identiteettipolitiikasta, jonka tähden terveysviranomaiset ovat laiminlyöneet perinteisiä osaamisalueitaan. Hinta ei ole vain rahallinen, vaan kustannuksia mitataan tätä nykyä myös ihmishengissä.

Terveyskomissaari Oxiris Barbot on antanut kasvot New York Cityn koronakriisille. Greenfieldin mukaan hänen ansioluettelostaan ei löydy lääketieteellisen tutkinnon lisäksi taustaa, joka pätevöittäisi korkeaan hallinnolliseen virkaan. Viime vuonna Barbot varoitti, että minimaalinenkin asiointi poliisin kanssa voisi altistaa kansalaisen pitkäaikaisille fyysisille ja henkisille vaurioille.

Barbotin alainen, tartuntatauteihin erikoistunut epidemiologi Kimberly Zweig kertoi puolestaan pyrkineensä julkisen terveysorganisaation voimin kehystämään rikosoikeudellista järjestelmää ja sen menettelytapoja julkishallinnollisessa keskustelussa riskeiksi ihmisten mielenterveydelle. Epidemiologian asiantuntija oli siis laitettu tekemään työkseen agitointia osaamisalueensa ulkopuolella, mielenterveysteemojen parissa.

Jo Barbotin edeltäjä Mary T. Bassett oli perustanut terveystasa-arvon keskuksen ja tullut tunnetuksi varoittelemalla ihmisten puheissa esiintyvän rasismin terveysvaikutuksista, ”miksi lääkärisi pitäisi huolehtia sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta”, ”miten rasismi vaikuttaa terveyteesi”, ja tutkimuksesta ”Institutionaalisen rasismin kitkeminen julkisesta terveydenhuollosta.” Sama linja jatkui Barbotin aikana, ja hänen esittelytekstissään luki: ”hän käyttää rodullista tasa-arvonäkökulmaa.”

Ideologinen sokeus esti näkemästä epidemian riskejä

Kun Kiina oli tammikuun lopussa ilmoittanut 17 000 koronatartunnasta ja 3000 uuden tartunnan päivävauhdista, Barbot osallistui näkyvästi kiinalaisen uudenvuoden juhlintaan Chinatownissa. Hän kehotti olemaan muuttamatta lomasuunnitelmia koronaviruksen vuoksi ja olemaan huoletta kaikissa New Yorkin kaupunginosissa. Tuohon aikaan koronavirus oli jo ehtinyt saada ensimmäisen uhrinsa Kiinan ulkopuolella.

New Yorkin terveyskomitean puheenjohtaja julisti helmikuun alussa Twitterissä, että kiinalaisten naapureiden ja yritysten välttely koronaviruksen pelossa edustaisi joko tiedevastaisuutta, silkkaa rasismia tai molempia.

New Yorkin terveyskomitean puheenjohtaja Mark D. Levine julisti helmikuun alussa Twitterissä, että kiinalaisten naapureiden ja yritysten välttely koronaviruksen pelossa edustaisi joko tiedevastaisuutta, silkkaa rasismia tai molempia.

Epävarmuuden vallitessa terveysvaltuutettu levitti varomattomasti kyseenalaista tietoa vielä verrattain tuntemattomasta viruksesta: tartuntaa ei voisi saada metrosta, vaan tartunta edellyttäisi pitkäaikaista altistumista, esimerkiksi saman katon alla perheenjäsenen kanssa.

Vielä maaliskuussakin terveysvaltuutettu jatkoi optimistisia julistuksia ja rauhoitteli, että virus olisi kaupunkilaisille ”alhainen riski.” Barbot vakuutteli ihmisiä asiantuntijoiden kyvystä paikantaa ja torjua viruksen leviäminen. Vain muutamia päiviä myöhemmin hän myönsi julkisuudessa, että virus voi tarttua paljon luultua helpommin.

Pormestari ja terveysvaltuutettu olivat levittäneet vaarallista virheellistä tietoa ilman tieteellistä pohjaa. Ensimmäisten koronatartuntojen myötä he selittivät olevansa vasta oppimassa uudesta viruksesta, ja että omakohtainen uusi kokemustieto olisi ensisijaisen tärkeää.

Terveysviranomaisen toiminta oli verhottu identiteettipoliittiseen näennäistieteeseen, jonka keskiössä oli enemmän sosiaalinen oikeudenmukaisuus kuin nopea tilanteen hallinta, saatavilla olevan tiedon hyödyntäminen, kulkutautien ymmärtäminen, diagnosointi ja torjuminen

Greenfield katsoo, että terveysviranomaisen toiminta oli verhottu identiteettipoliittiseen näennäistieteeseen, jonka keskiössä oli enemmän sosiaalinen oikeudenmukaisuus kuin nopea tilanteen hallinta, saatavilla olevan tiedon hyödyntäminen, kulkutautien ymmärtäminen, diagnosointi ja torjuminen:

”Pakkomielle tasa-arvoon kaikessa mahdollisessa oli ollut koko pormestari De Blasion hallinnon tavaramerkki. Aivan kuten marxilaiset olivat käyttäneet luokkateoriaa selittääkseen kaikki ongelmat ihmiskunnan historiassa, Amerikan uudet radikaalit pitivät rasismia selityksenä kaikille ongelmille. Barbotille ja De Blasiolle koronavirus ei ollut oikea uhka, vaan rasismi oli. Heidän tehtävänään oli saada ihmiset välttelemään ylireagointia uskottelemalla tartunnan riski minimaaliseksi. Varsinainen tiede, objektiivinen tutkimus, oli epärelevanttia verrattuna kaupungin viranomaisten omaan viralliseen totuuteen rasismista.”

Koronakriisin kärjistyminen New Yorkissa on saanut kaupungin hallinnon peittelemään omaa epäonnistumistaan viimeiseen asti. Vasemmistolaisen pormestari Bill De Blasion johtama kaupunki oli alkuun viikkokausien ajan kyvytön reagoimaan maailmalta kantautuneisiin hälyttäviin koronauutisiin. Sen sijaan paniikkia pyrittiin välttelemään kertomalla tarinaa tartuntariskin olemattomuudesta. Kaupunki ryhtyi tilaamaan lisää niukkoja suojavälineitä vasta myöhään maaliskuussa epidemian jo ryöstäydyttyä käsistä. Johtamisongelmistaan huolimatta De Blasio osoitteli syyttävästi presidentti Donald Trumpia ja valitteli hänen hitaudestaan reagoida kriisiin.

Kiinan kommunistipuolueen johto kieltäytyi aluksi uskomasta, että virus voisi levitä ja vaarantaa heidän täydellisenä pitämänsä yhteiskuntajärjestelmän. Lopulta kriisiä ei enää ollut mahdollista lakaista maton alle piiloon. Greenfieldin mukaan juuri ideologinen sokeus esti heitä viimeiseen asti ryhtymästä tarvittaviin toimenpiteisiin, ja saman sukuinen ideologisuus esti myös New Yorkin hallintoa näkemästä virusta rasismia vakavampana ja akuutimpana uhkana ihmisten terveydelle:

”Pormestari Bill de Blasio oli purkanut kaupungin terveysviranomaisen toimintoja ja korvannut henkilöstöä epäpätevillä sekatyöläisillä, joiden tehtävänä oli hivuttaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta lääketieteeseen ja tiedottaa kansalaisia mahdollisista poliisin aiheuttamista terveyshaitoista, hiuksiin perustuvasta syrjinnästä tai siitä, ettei COVID-19-virusta ole syytä pelätä.”

New York ei ole poikkeus

New Yorkissa nähty kohtalokas viranomaisen politisoituminen ei ole yksittäistapaus. Sellaiselle on altistuttu kaikkialla siellä, missä identiteettipolitiikka on hivuttautunut hallitusohjelmiin ja viranomaistoimintaan. Viitteitä löytyy jopa Suomesta. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kertoi tuoreessa haastattelussa, että taloudellisten syiden takia Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ajoi alas perinteistä tieteelliseen ajatteluun pohjautuvaa paradigmaa.

THL:n Twitter-tililtä löytyy mm. tietoa koronaviruksen tasa-arvovaikutuksista, vasemmistopoliitikkojen haastatteluja naistenlehdissä, Lapsiasiavaltuutetun transtietoisuusmainoksia ja kryptisiä lainauksia ”sukupuolitietoisen budjetoinnin” vaarasta erkaantua feministisestä aktivismista pelkäksi tekniseksi käytännöksi.

On merkillistä, että väitetyistä taloudellisista haasteista huolimatta THL on pitänyt yllä sosiaalisessa mediassa aktiivista Tasa-arvotiedon yksikköä, jonka sisällöt ovat diskurssiltaan usein hyvin lähellä poliittisesti värittynyttä feminististä aktivismia. Yksikön Twitter-syötteestä löytyy mm. tietoa koronaviruksen tasa-arvovaikutuksista, vasemmistopoliitikkojen haastatteluja naistenlehdissä, Lapsiasiavaltuutetun transtietoisuusmainoksia ja kryptisiä lainauksia ”sukupuolitietoisen budjetoinnin” vaarasta erkaantua feministisestä aktivismista pelkäksi tekniseksi käytännöksi.

THL:n alaista identiteettipoliittista yksikköä on pidetty epätodellisena, ja sitä on epäilty sosiaalisessa mediassa jopa trollitiliksi. Suomalaisten onneksi identiteettipolitiikka ei ole ehtinyt saavuttamaan täällä vastaavaa roolia, joka sillä on ollut mm. New Yorkissa. Muuten siitä saatettaisiin tällä hetkellä maksaa kovempaa hintaa myös ihmishengissä.

SUOMEN UUTISET