Perussuomalaisten kansanedustaja Maria Tolppanen ihmettelee TE-toimiston päätöksiä, joissa Kela hylkää takautuvasti asiakkaidensa peruspäivärahoja.

TE-toimiston alaan kuuluvat työvoimapoliittiset asiat. TE-toimiston lausunnon perusteella Kela antaa varsinaisen päätöksen henkilöiden peruspäivärahahakemukseen.

Mummotkin myyvät villasukkia

Esimerkkitapauksena Tolppanen käyttää henkilöä, jonka peruspäiväraha hylättiin takautuvasti yhdeksän kuukauden ajalta, koska työvoimaviranomaiset tulkitsivat hänet yrittäjäksi.

Henkilö oli jäänyt työttömäksi puolitoista vuotta aiemmin. Hän alkoi valmistaa ajankulukseen puisia plektroja.

– Työvoimatoimiston tiedustellessa henkilön työllistymissuunnitelmista, hän kertoi alkaneensa tehdä ja myydä puisia plektroja. Tuloja hänelle kertyi n. 2 000 euroa vuodessa, jotka hän aikoi ilmoittaa verotukseen. Hän ajatteli, että plektrojen myynti olisi vertailukelpoinen mummojen myymiin villasukkiin markkinoilla, Tolppanen sanoo.

Kela perii tuet takaisin

Henkilö ei ollut perustanut toiminimeä eikä yritystäkään.

– Kela kuitenkin ilmoitti henkilölle, että tuet peritään takaisin, koska hän on yrittäjä. Tämä on aivan käsittämätöntä, Tolppanen sanoo.

Tolppanen on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän perää hallitukselta toimia, jotta peruspäivärahalla elävät työttömät voivat jatkossa harrastaa pienimuotoista tavaroiden myyntiä ilman, että se heikentää heidän työttömyyskorvaustaan.

SUOMEN UUTISET