Pohjois-Amerikan historian dosentti Markku Ruotsila kertoo, että tällä viikolla julkaistujen mielipidetiedustelujen mukaan demokraattien etumatka näyttää kaventuneen vain 2 – 5 prosenttiin. Marraskuussa valitaan kaikki edustajainhuoneen jäsenet sekä vaihtovuorossa olevat senaattorit eli kolmannes senaatista.

– Viime viikolla etumatkaa oli vielä 7 – 13 prosenttia. Historia ei tunne näin alhaisen etumatkaprosentin voittoa. Edustajainhuoneen enemmistön saamiseen on aina tarvittu yli 10 prosentin etumatka, hän selventää.

Ruotsilan mukaan mielipidetutkimuksen tulokset ovat valtakunnantason lukuja, mutta kongressivaalit ovat sarja paikallisia vaaleja.

– Historiallisesti on aina vaadittu yli 10 prosentin etumatka valtakunnantason tiedusteluissa, jotta edustajainhuoneen enemmistö on saatu viedyksi vallalla olevalta puolueelta. Vaalijärjestelmä suosii republikaaneja koska he piirsivät vuonna 2010 vaalipiirien rajat uudelleen omaksi edukseen. Ja näistä molemmista syistä republikaanit voivat voittaa tai siis säilyttää enemmistönsä edustajainhuoneessa.

Senaatin osalta luvut ovat toisia, vaalipiirit aina samoja ja demarivoittokin mahdollinen, Ruotsila tarkentaa.

Trumpin ehdokas voittamassa

Yhdysvalloissa käytiin 7. elokuuta ohiolaisen esikaupunkialueen täytevaalit.

Ruotsilan mukaan vaaleja pidettiin hyvin tärkeinä, sillä puolueet saivat viitteitä kannatuksestaan ennen tämän vuoden marraskuussa järjestettäviä kongressivaaleja.

Näyttää siltä, että presidentti Trumpin tukema republikaaniehdokas Troy Balderson voittaa Ohion osavaltiossa tiistaina jaossa olleen edustajainhuonepaikan. Tulos vahvistuu 24.8. mennessä.

Ruotsila selittää, että Yhdysvalloissa ei ole varaedustajia, vaan edustaja valitaan aina vaaleilla, jos joku väistyy paikaltaan.

Suosittu presidentti

Baldersonin voiton todennäköisyys yllätti osan mediasta.

– Baldersonin voittoon ei uskonut ainakaan CNN eikä New York Times, hän sanoo ja lisää:

Trump on tässä presidenttikauden vaiheessa suositumpi kuin Barack Obama samassa tilanteessa. Tämä näkyy eritoten Rasmussen Reportsin gallupeissa. Oman puolueen sisäinen kannatus on 90 prosentin lukemissa. Historiassa ei ole toista presidenttiä jolla olisi ollut näin korkea oman puolueen kannatus.

Trump juhlisti Rasmussenin tulosta Twitterissä.

Heli-Maria Wiik