Psykologiset sukupuolierot ovat biologista todellisuutta eivätkä vain sosiaalisia konstruktioita tai stereotypioita. Tähän tulokseen on päätynyt akateeminen persoonallisuus- ja sosiaalipsykologia. Mutta voimmeko luottaa tuloksiin? Toronton yliopiston psykologian professori Jordan B. Petersonin mukaan sitä vaaraa ei ole, että tutkijoilla olisi konservatiivisia ennakkoluuloja – koska käytännöllisesti katsottuna kaikki näiden alojen tutkijat ovat poliittisesti kalleellaan vasemmalle.

– Kuinka voi tietää, voitko luottaa toisen arvioon tosiasioista? Fakta on jotain, joka tulee esiin ideologisista olettamuksista riippumatta, Peterson selittää Youtubessa julkaistussa keskustelussa konservatiivisen poliittisen kommentaattorin Ben Shapiron kanssa.

On yleisesti tunnettua, että ihmis- ja yhteiskuntatieteet ovat vahvasti kallistuneet vasemmalle, Peterson toteaa. Ilmiöstä on olemassa akateemista tutkimusta, jota Suomen Uutiset on käsitellyt aiemmin.

– Kuten [moraalipsykologiaa tutkinut sosiaalipsykologi] Jonathan Haidt on todennut, persoonallisuus- ja sosiaalipsykologian tutkijoiden joukossa ei ole konservatiiveja, tai jos on, niin häviävän vähän, Peterson väittää.

– Jos tällä tutkimusalueella on ennakkoasenne, se on kerta kaikkiaan ja kiistattomasti vasemmistolainen vinouma, Peterson painottaa.

Petersonin mukaan kunnollinen tutkija joutuu taistelemaan tätä omaa ennakkoasennettaan vastaan. Ja vasemmistolaisten persoonallisuus- ja sosiaalipsykologien joukossa oli kunnollisia tutkijoita.

– Juuri nämä tutkijat keräsivät aineiston, joka osoitti että sukupuolierot eivät ainoastaan ole todellisia vaan myös suuremmat tasa-arvoisissa yhteiskunnissa. Ideologinen oletus oli, että kun teet yhteiskunnasta tasa-arvoisen, miehistä ja naisista tulee enemmän tai vähemmän samanlaisia, Peterson kuvailee edistyksellisten tutkijoiden taustaoletuksia.

– Ei. Heistä tulee erilaisempia. Ohhoh. Tämäpä vasta on jotakin, Peterson kuvailee sitä, miten tutkijat kokivat, kun data haastoi heidän ennakko-oletuksensa.

Kuten Suomen Uutiset raportoi, tänäkin vuonna uusi tutkimus on vahvistanut jälleen kerran, että sukupuolen mukaan eriytyneimmät työmarkkinat ovat maissa, joissa kulttuuri on kaikkein tasa-arvoisin.

Otsikkoa muutettu 16.5.2018 klo 11:02.

SUOMEN UUTISET