Vattenfall jaetaan kahtia

23.07.2013 |12:41

Ruotsin valtion omistama energiayhtiö Vattenfall jaetaan kahtia Pohjoismaiden ja manner-Euroopan markkinoihin keskittyviin yksiköihin. Jakautumisen syyksi yhtiö mainitsee epävarman taloustilanteen erityisesti manner-Euroopassa, kertoo Yle Uutiset.

Kymmenen viime vuoden ajan yhtiö on laajentunut aggressivisesti, mutta viime vuodet on painettu jarrua. Suomessa Vattenfall on kolmanneksi suurin sähkönmyyjä.

Tiistaina osavuosikatsauksestaan raportoinut Vattenfall kertoi tekevänsä myös 30 miljardin kruunun (noin 3,7 miljardia euroa) alaskirjauksen, koska markkinat eivät ole kehittyneet odotusten mukaisesti.

 

Mika Männistö


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää