Kajaanilainen veteraanikansanedustaja Pentti Kettunen kutsuu Timo Soinia ja muita loikkareita pettureiksi.

– Liityin Suomen Maaseudun Puolueen jäseneksi vuonna 1973, mutta jo vuoden 1966 eduskuntavaalien jälkeen, joissa vaaleissa eduskuntaan tuli yhden paikan vasemmistoenemmistö, olen ollut ns. puolueaktiivi, Kettunen kertoo.

Vuonna 1979 Kettunen siirtyi Keskon tukkumyyjän tehtävistä SMP:n järjestösihteeriksi valmistelemaan 1983 eduskuntavaaleja, joissa hän ja 17 muuta puolueen ehdokasta valittiin kansanedustajiksi.

Ei kannata lähteä pettureiden kelkkaan

1980-luvun alussa puolueeseen tuli mukaan Timo Soini, jota Kettunen sanoo pitäneensä kyvykkäänä, tinkimättömänä ja selkärankaisena aina viime vuosiin saakka.

– Nyt tuli lopullinen pettymys. En vanhana SMP:n ja perussuomalaisten veteraanikansanedustajana voi hyväksyä tällaista petosta, minkä Soini kumppaneineen, kepun ja kokoomuksen myötämielisellä avustuksella, on nyt tehnyt, Kettunen lataa.

– Toivon, että järkevä jäsenistö ja järjestöväki eivät lähtisi mukaan pettureiden kelkkaan, vaan jatkamme työtä paremman huomisen toivossa.

SUOMEN UUTISET