Suomen Uutisten tietojen mukaan vastaanottokeskuksissa kiertää viestejä, jossa kehotetaan saapumaan Helsingin keskustaan lauantaina klo 20.00. Kokoontumispaikaksi esitetään joko Kolmen Sepän aukiota tai Rautatientorin aluetta. 

Viestien sävy on huolestuttava, ja antaa aiheen olettaa, että uudenvuoden tapahtumat saattavat toistua. Asematunneliin oli kokoontunut tuolloin jopa 1000 irakilaista turvapaikanhakijaa. Useita ohikulkijoita ahdisteltiin.

Kuusi turvapaikanhakijaa pidätettiin tuolloin epäiltynä julkisesta kehottamisesta rikokseen.

Lisäys 22:25: Ylen haastattelema Rikosylitarkastaja Juha Laaksonen toteaa Ylelle, että Helsingin poliisi suhtautuu asiaan vakavuudella.

– Olemme hankkineet tietoa ja tiedustelleet eri lähteistä. On kahtalaista tietoa: On mahdollista, että tämänkaltaisia tapahtumia tulisi tapahtumaan. On myös toiseen suuntaan – että tämä olisi huhu tai juoru. On tietysti niin, että kun peilataan tätä tilannetta uuteenvuoteen, sen pohjalta leikkiin ei kannata lähteä. Suhtaudumme [asiaan] tietyllä vakavuudella, rikosylitarkastaja Juha Laaksonen sanoo Ylelle.

SUOMEN UUTISET