Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman moittii mediaa itsekritiikittömyydestä tapauksessa, jossa perussuomalaisten eduskuntaryhmän johtaja Leena Meren ex-avustaja kohdisti entiseen esimieheensä aiheettomia syytöksiä. Tapaus kuvastaa Rydmanin mielestä sitä, miten aseettomia poliitikot ovat sellaisissa tapauksissa, joissa media ei piittaa omasta etiikastaan.

Kuten Suomen Uutiset raportoi, sai Leena Meri tiistaina puhtaat paperit. Syyttäjä ei löytänyt minkäänlaista näyttöä tukemaan Meren entisen avustajan rikosepäilyväitteitä esimiestään kohtaan kunnianloukkauksesta, työturvallisuusrikoksesta, pahoinpitelystä ja vammantuottamuksesta.

Wille Rydman huomauttaa Facebook-seinällään, että syytökset oli jo aiemmin eduskunnan omassa selvityksessä todettu perusteettomiksi.

– Media herkutteli aiheella kuitenkin usean kuukauden ajan. Entinen avustaja sai ladella toinen toistaan hurjempia syytöksiä niin luetuimpien lehtien palstoilla kuin katsotuimmissa tv-lähetyksissäkin, Rydman kirjoittaa.

– Nyt, kun syyttäjä päätyi samaan lopputulokseen kuin eduskunnan sisäinen selvitys aikoinaan, kuitattiin asia mediassa pikku-uutisilla.

Rydmanin mukaan tämä on hyvä esimerkki siitä, miten julkisuus leimasi kansanedustajan erittäin heppoisin perustein vaikka minkälaiseksi pahantekijäksi.

– Eikä sellaisesta leimasta pääse helposti eroon, vaikka syytökset lopulta todettiinkin kaikissa instansseissa aiheettomiksi.

Rydmanin mukaan julkinen rooli tekee niin poliitikosta kuin muistakin julkisuuden henkilöistä hyvin haavoittuvaisia.

– Ei tarvita kuin yksi riittävän häikäilemätön ja pahantahtoinen ihminen, joka tavalla tai toisella päätyy edes joksikin aikaa julkisuuden henkilön lähipiiriin. Tällainen ihminen voi alkaa kiristää julkisuuden henkilöä mitä uskomattomimmilla ”paljastuksilla”, Rydman kirjoittaa.

– Jos media unohtaa itsekritiikkinsä tällaisten väitteiden edessä, voi seurauksena olla täysin perusteeton ja pitkäaikaisen leiman jättävä julkinen ryöpytys, kuten tässä tapauksessa.

Suomen Uutiser