Ainakin kolme kuollut ampumisessa Uppsalassa

30.04.2025 |12:45

Kolme ihmistä on kuollut luoteihin Uppsalassa, vahvistaa paikallinen poliisi. SVT Uppsalan mukaan kuolleita on useita. Kommandopipoinen ampuja avasi tulen automaattiaseella parturiliikkeen edessä iltaruuhkan aikaan ja pakeni paikalta sähköpotkulaudalla.

Rikosta tutkitaan murhana. Poliisi on eristänyt suurehkon alueen Vaksalan torin läheisyydessä, rautatieaseman kupeessa. Junaliikenne Uppsalaan on ollut poikki vajaan tunnin ajan.

-Yritämme saada tarkan kuvan siitä, mitä on tapahtunut. Kyseessä on erittäin vakava rikos ja panostamme tutkintaan kaikki mahdolliset resurssit, vakuuttaa Uppsalan poliisin tiedottaja Magnus Jansson Karin.

Murhia seuraa usein kosto

-Kuulin viisi-kuusi laukausta, Näin ihmisten juoksevan eri suuntiin ja yrittävän piiloutua, kertoo silminnäkijä. Poliisin saapuminen paikalle kesti silminnäkijän mukaan minuutteja. Vapun takia yliopistokaupunki Uppsalassa on paikalla normaalia runsaammin virkavaltaa.

Uppsalan sarjamurha – jos kyseessä on jengiampuminen – on tiettävästi vakavin yksittäinen tapahtuma rikollisjengien välisissä yhteenotoissa. On todennäköistä, että pian seuraa kostoisku.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Suomen media vaikenee Etelä-Afrikan valkoisten maanviljelijöiden brutaaleista murhista

19.05.2025 |16:12
2.
Suomen uutiset logo

Toimeentulotuki nykymuodossaan tekee työnteosta kannattamatonta: “Monilapsisissa maahanmuuttajaperheissä summa voi nousta lähemmäs viittäkin tonnia”

19.05.2025 |16:16
3.
Suomen uutiset logo

Trump vaati Etelä-Afrikan presidentiltä vastauksia valkoisten vainoamisesta – esitti todisteeksi videon, joka veti vieraan hiljaiseksi

22.05.2025 |20:19
7.
Suomen uutiset logo

Lakialoite vaatii Malmin lentoasemaa liitettäväksi Sipoonkorven kansallispuistoon – Mäenpää: “Ennallistaminen tulisi aloittaa Malmilta ja palauttaa se 50-luvun loistoonsa”

22.05.2025 |14:17
8.
Suomen uutiset logo

Suomenruotsalainen professori hämmensi visioillaan HBL:n haastattelussa: Väestönkasvu Suomessa voidaan hoitaa maahanmuuttajilla

24.05.2025 |11:36
10.
Suomen uutiset logo

Viha juutalaisia ja Israelia kohtaan yhdistää Saksassa palestiinalaisia, islamisteja ja vasemmistoradikaaleja – antisemitistisiä ja juutalaisvihamielisiä rikoksia tehdään yhä enemmän

23.05.2025 |20:17

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää