CBR

Disneyn kerrotaan kieltäneen Don Rosan kahden legendaarisen Roope Ankka -tarinan julkaisemisen vastaisuudessa. Yhtiön mukaan 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa julkaistut ankkasarjakuvat eivät enää edusta tätä päivää. Ennen kaikkea ne eivät ole linjassa diversiteetin ja inklusiivisuuden ihanteiden kanssa, joihin yhtiö kertoo sitoutuneen.  Lue lisää >

Toimistohuumorista tuttu Dilbert-sarjakuva on yllättäen poistettu 77 yhdysvaltalaisesta sanomalehdestä. Yli 30 vuotta ilmestyneen sarjakuvan luoja Scott Adams huomauttaa, että Dilbertin cancelointi tapahtui samoihin aikoihin, kun sarjakuva oli alkanut vitsailemaan wokelle. Kymmenien lehtitalojen suuromistaja Lee Enterprises -konserni irtisanoutui kertaheitolla yhteistyöstä Dilbertin piirtäjän kanssa, eikä kommentoinut syitä sen tarkemmin. Adamsille oli jo vihjailtu aiemmin, ettei woken ottaminen...  Lue lisää >

TWITTER

Viikonloppuna vasemmisto raivoaa netissä. Hehkuttaa aseellista väkivaltaa oikeistoa vastaan. Oikeistoa kannattava lukiolainen älähtää. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän työntekijä haukkuu lukiolaisen maan rakoon. Lopuksi vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula lyttää kaikki asiasta huomauttaneet.  Lue lisää >